Satamaoperaattori Rauanheimon toimitusjohtaja Tero Kososelle lakko ei tullut suurena yllätyksenä, mutta pettymys se oli – Kokkolassa ovat samaan aikaan meneillään muutosneuvottelut
Boliden-konserni teki viime vuonna vahvasti voitollisen tuloksen – Kokkolan sinkkitehtaalla tuotantomäärissä päästiin yli edellisen vuoden
Sinkkitehdas haluaa laajentaa Kokkolan vaarallisen jätteen kaatopaikkaa, kasan korkeus voi kasvaa 60 metriin – Kaupunginhallitus käsittelee asemakaavan muuttamista maanantaina
Kokkolan kaupunginhallitus käsittelee salaisena asiana suurteollisuusalueen laajentumista – Österbottens Tidningin mukaan kyse on Umicoren toiveesta saada lisää maata
Boliden Kokkolalle kumppani mangaanisakan hyödyntämiseen – Kärsämäkinen Tracegrow ottaa raaka-aineeksi mangaanituotteiden valmistukseen
Boliden-konsernilla vahvasti voitollinen tulos kolmannella neljänneksellä: Tuotantomäärä Kokkolan tehtaalla pieneni
Outokumpu Oyj väläyttää teräksen tuotannon siirtämistä tehtaalta toiselle, jos sähkön hinnan nousu jatkuu pitempään – Boliden Kokkola rajoittaa tuotantoa sähköpiikkien ajaksi: "Korkea hinta aiheuttaa merkittävän lisäkustannuksen"
Miksi teollisuusjätettä ei vain kuljeteta pois? Kokkolan Bolidenin vaarallisen jätteen kaatopaikan korkeus voi kasvaa 60 metriin: "Käsittelyn kannalta olisi hankalampaa ajaa jätettä muualle", toimitusjohtaja Antti Kontiainen sanoo
Boliden kasvatti liikevoittoaan vuoden toisella neljänneksellä – Kokkolassa sijaitsevan sinkkitehtaan tuotantomäärä kasvussa
Miten käy Kokkolan asumisviihtyvyydelle kasvavan teollisuuden kyljessä? Vaarallisen jätteen kaatopaikan kasvattaminen ja vaarallisen aineen uudet tehdasyksiköt mietityttävät: "Kokkolan korkein kohta on paskavuori"
Yle: Boliden on jättänyt ympäristölupahakemuksen vaarallisen jätteen kaatopaikkansa laajentamisesta – "Nykyinen kaatopaikka tulee täyttymään vuosikymmenen loppuun mennessä"
Bolidenilta väkevän voitollinen tulos – Boliden Kokkolassa tuotettiin viime vuonna liki 300 000 tonnia sinkkiä
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Kokkolan uudelle areenalle on tehty ensimmäinen seurasopimus – ”Elämää ja jatkuvuutta heti alusta alkaen”
Reisjärvi ylsi pienten lukioiden kymmenen kärkeen – Näin Keski-Pohjanmaan lukiot vertautuvat toisiinsa
Kaksi kiertotietä samoille pyydyksille – veri veti Petteri Kiiskilän insinöörin hommista isän rinnalle kalastajaksi