”Olisihan se ollut kiva kerran elämässä järjestää” – Kokkolan Suunnistajat olisi halunnut mukaan Kaustisen Jukolan järjestelyihin
Suunnistuksen suurkilpailun läpipääsy on riittävä tavoite – ”Matka Jukolaan on tärkeämpi kuin suoritus”
Mihin 30 000 ihmistä ja 7 000 autoa saadaan mahtumaan? Kilpailunjohtaja avaa Kaustisen Jukolan viestin järjestelyjä
Kolumni: Jämillä lensi teltta ja Joensuussa repesivät nivelsiteet – Kaustinen pääsee pian suunnistajien tarinoihin, joissa itkultakaan ei säästytä
Kokkolan Suunnistajien Ruska Saarela voitti MM-kultaa pyöräsuunnistuksessa: ”Se oli aika erikoinen kisa”
Uusikaarlepyy valmistautuu suunnistuksen suurtapahtumaan: ”Erinomaiset puitteet kaikkien aikojen parhaalle kisalle”
Manner-Suomen pienimmässä kunnassa on paikka, johon halutaan matkata satojen kilometrien päästä – ”Tänne pitää tulla, tänne ei eksytä”
Kolmas poika löytyi hukkuneena myöhään lauantaina – Hänet löydettiin läheltä paikkaa, josta kaksi muutakin poikaa löydettiin
”Kyllä se koskettaa aina, kun nuoria menee”– Hiekkasärkillä oli apeat tunnelmat onnettomuuden jälkeisenä päivänä
Ukkoset jatkuvat maanantaina – Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa varoitetaan erittäin voimakkaista ukkospuuskista
Tankarin karikokouksessa otettiin kantaa – ”Miten ihmeessä kaupunki voi antaa olla täällä tällaisen häpeäpilkun?”
Pörssisähkösopimus ilman kuukausimaksua vai pienellä marginaalilla – mitä vertailussa pitää huomioida?