Israelin ystävät pettyivät SOK:n päätökseen, josta KPO:kin on saanut palautetta – ”Tämä on vaarallinen polku”, sanoo kansanedustaja
Kesko aikoo purkaa Ylivieskan keskustasta rapistuneen rakennuksen ‒ ”Katsotaan, miten pihaa voidaan järjestellä”
Huoltamot katosivat, traktori vaihtui hypermarkettiin – Katso kuvista, miten Kokkola on muuttunut 2000-luvulla
Kokkola kiinnostaa uusiakin kauppaketjuja – ”Meidän konseptille olisi varmasti kysyntää ja markkinassa ihan meidän mentävä rakokin”
Pohjalainen vaatemyymäläketju Aukia tekee muutoksia myymälöihin, mutta Kokkolassa jatketaan normaalisti: ”Tämä oli järkevintä”
Taanilan liikekeskuksen paalutustyöt käynnistyivät Ylivieskassa – Iso kauppakeskus alkaa hahmottua elo-syyskuussa, katso video työmaalta
Pääkirjoitus: Arvokasta kaupunkitilaa ei voi loputtomiin varata autoille – Mitä tekee Kokkolan Prisma?
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Yrittäjien johtajalla on syytä hymyyn: Suomen ennätyssynkkien konkurssilukujen kirkkain majakka loistaa Keski-Pohjanmaalla
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa