Paikallisuutiset
24 vuotta Kepliä johtanut Petri Harsunen jättää aluejohtajan tehtävän – Uuden aluejohtajan hakuprosessi käynnistyy toden teolla lomakauden jälkeen loppukesällä
Keski-Pohjanmaan Liikunnan aluejohtajana järjestön perustamisesta vuodesta 1997 alkaen toiminutPetri Harsunen jää pois Keplistä siirtyäkseen kokopäiväiseksi yrittäjäksi perustamaansa Urheilupalvelu Urhos -yritykseen.
Harsusen uudet tehtävät liittyvät pääosin Kokkolaan helmikuussa perustetun Suomen Urheilukortti Oyn mobiilin tapahtumakortin kehittämiseen urheiluseurojen uudeksi varainhankintavälineeksi.
– Koin, että nyt oli oikea aika kokeilla jotain uutta työelämässä. Olen ollut Keplin aluejohtajana viimeiset 24 vuotta ja yhteensä 32 vuotta alueellisissa urheilujärjestöissä, Harsunen, 56, sanoo.
Harsunen luonnehtii urheilun järjestötyötä haastavaksi, mutta antoisaksi.
– Yhteistyö 15 alueen kesken on kehittynyt mainiosti yhteisten hankkeiden siivittämänä. Omalla alueella Kalajoen Jukuleiri, Kokkola City Run ja Keski-Pohjanmaan Urheilugaala elävät ja voivat hyvin. Niitä olen saanut olla alueen yhteistyökumppaneiden sekä Keplin hallituksen ja toimiston kanssa kehittämässä, Harsunen sanoo.
Harsunen aikoo jatkossakin pyörittää yrityksensä toimintaa Kokkolassa asuen.
Keplin puheenjohtajaReijo Alakoski harmittelee Harsusen irtisanoutumista, mutta ymmärtää ratkaisun perustelut.
– Harmilliseen paikkaan Harsusen lähtö tuli. Korona on vaikeuttanut monella tavalla meidänkin toimintaamme. Olemme joutuneet perumaan paljon tapahtumia: viimeksi JukuLeirin Kalajoella.
Alakoski sanoo Keplin käynnistävän uuden aluejohtajan hakuprosessin loppukesästä, kun lomakausi on ohi.
– Suunnitelmissa on avoin haku. Tavoitteena on, että viimeistään vuodenvaihteessa uusi aluejohtaja aloittaa tehtävässään.
Väliaikaisena Keplin aluejohtajana toimii Timo Virolainen.