Paikallisuutiset
"En ole ihan varma, tarvitsemmeko me tässä tilanteessa yökerhoja" – Elinkeinoministeri Lintilä harkitsisi yökerhojen sulkemista, jos koronatilanne pahenee
Yökerhot voivat syksyn tullen joutua sulkemaan oviaan tai lyhentämään aukioloaan, jos koronan leviäminen Suomessa jatkuu ja pahenee. ElinkeinoministeriMika Lintilä (kesk.) väläytti tätä mahdollisuutta Iltasanomien haastattelussa maanantaina.
Lintilä esitti yökerhojen sulkemista vastineeksi sille, että maahantulorajoitusten kriteerejä lievennettäisiin välttämättömän ja työmatkustamisen osalta. Sulkemisten vaihtoehtona hän pitää aukioloaikojen lyhentämistä.
– En ole ihan varma, tarvitsemmeko me tässä tilanteessa yökerhoja. Eiköhän se kello yksi riittäisi, Lintilä kommentoi.
Yökerhotoiminnan rajoittaminen on sosiaali- ja terveysministeriön vastuualueella. Tähän mennessä ministeriö ei ole Lintilän mukaan lämmennyt hänen ehdotukselleen. Maailmalta on kuitenkin saatu Lintilän mukaan näyttöä siitä, että korona leviää yökerhoissa.
Siinä ei käsidesi ja kasvomaski paljon auta, kun tanssitaan hitaita toisen kainalossa. Jaakko Kuusisto Varatoimitusjohtaja
– Jos tauti lähtee taas voimakkaasti etenemään, rajoituksia pitää harkita.
Lintilän mukaan aluehallintovirastojen toimivaltuuksia voidaan tarvittaessa laajentaa lakia muuttamalla, jotta aukioloaikoihin voidaan puuttua tehokkaasti tautitilanteen mukaan. Hän sanoo kevään osoittaneen, että lakeja voidaan tarvittaessa muuttaa nopeastikin.
– Se on ihan parin viikon juttu.
OikeusministeriAnna-Maja Henrikssonin mukaan yökerhotoiminnan rajoituksista ei ole tulossa valtakunnan tason poliittista päätöstä normaalilainsäädännön vallitessa. Koska tautitilanne vaihtelee alueittain, Henrikssonin mukaan myös rajoituksia on tehtävä alueellisesti aluehallintovirastojen päätöksillä.
– Se on tärkeä periaate. Eihän siinä ole mitään järkeä, että tehdään rajoituksia alueilla, joilla ei ole tartuntoja ollenkaan.
Henrikssonin mukaan on syytä selvittää, onko aluehallintovirastoilla riittävät mahdollisuudet puuttua yökerhojen aukioloihin nopeasti muuttuvassa tautitilanteessa. Tällä hetkellä aluehallintovirastot voivat sulkea yksittäisiä ravintoloita, jos tartuntatautilain vaatimuksia ei toteuteta.
– En lähde nyt spekuloimaan sillä, mitä aukioloaikojen pitäisi olla, mutta minulle se ajatus ei ole vieras, että aluehallintovirastojen työkalupakkia laajennettaisiin.
– Jos sellainen aloite tulee, suhtaudun siihen myönteisesti.
Henrikssonin mukaan yökerhot eivät ole viime päivinä mahtuneet hallituksen asialistalle. Hän pitää yökerhoja kuitenkin yhtenä merkittävänä tartuntojen lähteenä.
Pietarsaaren Kaupunginhotellin varatoimitusjohtajaJaakko Kuusisto pitää yökerhojen sulkemista ja kiinni pitämistä nykyisessä koronatilanteessa oikeana ratkaisuna. Hän sanoo jopa, että yökerhojen auki pitäminen on kaksinaamaista. Vaikka yökerhoyrittäjät voivat sanoa noudattavansa viranomaisten ohjeita, todellisuudessa koronan leviämistä on yökerhoissa hyvin vaikeaa estää.
– Siinä ei käsidesi ja kasvomaski paljon auta, kun tanssitaan hitaita toisen kainalossa, Kuusisto täräyttää.
Hän ei lähde liputtamaan myöskään alueellisesti vaihtelevien rajoitusten puolesta. Vaikka tartuntojen määrä vaihtelee alueittain huomattavasti, tilanne voi muuttua nopeasti. Lisäksi Kuusisto pitää alueellisesti vaihtelevia rajoituksia lakiteknisesti vaikeana.
Yökerhoja koskevat rajoitukset Kuusisto tekisi valtakunnallisesti. Kaupunginhotellin yökerho Melody Nightclub on ollut suljettuna keväästä saakka.
Myös Kokkolan Original Sokos Hotel Kaarlen yökerho Calle on pitänyt ovensa suljettuina. HotellinjohtajaJaki Silvennoinen kertoo, että päätös syntyi, kun ravintoloilta alettiin edellyttää istumapaikkaa jokaiselle asiakkaalle.
Silvennoinen on Kuusiston kanssa samoilla linjoilla yökerhojen mahdollisten rajoitusten alueellisuudesta.
– Joissain tilanteissa alueelliset rajoitukset voivat olla hyvä asia, mutta tilanteet muuttuvat tosi nopeasti. Vaasassakin oli pitkään hiljaista, mutta sitten tuli yhtäkkiä tartuntoja.
Myös Silvennoisen mukaan koronan leviämistä on käytännössä hyvin vaikeaa hillitä yökerhoissa. Hän huomauttaa kuitenkin, että vastuu kuuluu myös asiakkaille.
– Kannattaa miettiä, lähdenkö sairaana yökerhoon tai yhtään mihinkään. Vastuu on meillä kaikilla.