Paikallisuutiset

EU-asiantuntija Brysselin aitiopaikalta: Yksi nimi ylitse muiden IMF:n johtajaspekulaatioissa, esille nousseet suomalaiset "tunnettuja ja tunnustettuja"

Entistä EU-komissaaria ja nykyistä Suomen Pankin pääjohtajaa Olli Rehniä istutettiin ennakkospekulaatioissa jo Euroopan keskuspankin johtoon. Nyt hänen nimensä on esillä Kansainvälisen valuuttarahaston johtajakaavailuissa.
Entistä EU-komissaaria ja nykyistä Suomen Pankin pääjohtajaa Olli Rehniä istutettiin ennakkospekulaatioissa jo Euroopan keskuspankin johtoon. Nyt hänen nimensä on esillä Kansainvälisen valuuttarahaston johtajakaavailuissa. Kuva: Kimmo Penttinen

Englannin keskuspankin pääjohtajanMark Carneyn nimi mainitaan useimmiten ja todennäköisimpänä Euroopan ehdokkaana Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtoon.

Näin arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton Brysselin toimiston johtaja Taneli Lahti EU-pääkaupungissa pyörivää huhumyllyä.

– Hänen meriittinsä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä