Paikallisuutiset

Euroopan ympäristökeskuksen johtaja pettyi pahoin osaan Cop27:n lopputulosta – Lässähtäneen kokouksen jälkipyykissä odotukset kääntyvät yritysten ilmastoratkaisuihin

Kööpenhaminassa toimivaa Euroopan ympäristökeskusta kohta kymmenen vuotta johtanut Hans Bruyninckx on tyytymätön osaan Cop27-ilmastokokouksen lopputulosta. Eurooppalaisen ja kansainvälisen ympäristöpolitiikan konkari sanoo suomalaismedialle olevansa syvästi pettynyt siihen, ettei fossiilisia polttoaineita mainita loppuasiakirjassa – vaikka ilmastopaneeli IPCC:n ja tiedeyhteisön tieto on selkeää. Keskeisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi aika käy vähiin.

Kööpenhamina

Ilmastokokous Cop27:n lopputulosta on kuvattu Euroopassa jokseenkin synkin sävyin. 

Osa asiantuntijoista on jopa alkanut vähätellä massiivisten, kovin erilaisia maailman valtioita ja alueita yhdistävien kansainvälisten ilmastohuippukokousten merkitystä. Niissä nuutuneet valtuuskunnat vään