Ulkomaat

Euroviisujen finaalipäivä alkoi sekasortoisissa tunnelmissa – Windows95man viisukaaoksen keskellä: ”Synkkä pilvi”

Poikkeuksellisen jännitteisten Euroviisujen finaali kisataan illalla. Malmössä järjestetään myös suuri Israel-mielenosoitus.

Viime vuosista poiketen finaalin yleisöäänestys avataan tänä vuonna jo ennen ensimmäistä esiintyjää. Koko illan äänestys on ollut käytössä myös vuosina 2010 ja 2011.

Suomen edustaja Windows95man eli Teemu Keisteri sekä laulaja Henri Piispanen kuvailivat oman kenraaliharjoitusesityksensä jälkeen tunnelmaa artistien parissa oudoksi. Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Poikkeuksellisen jännitteiset Euroviisut tulevat päätökseensä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun kilpailun voittaja selviää viisufinaalissa.

Finaalipäivä Malmössä on käynnistynyt sekasortoisissa tunnelmissa.

Euroopan yleisradiounioni EBU tiedotti tänään, että Hollannin Joost Klein ei kilpaile

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä