Paikallisuutiset
Fasisteiksi haukutut SMP:n edustajat istutettiin eduskunnassa äärioikealle vuonna 1979: "Taas palataan sortopolitiikkaan", sanoo sen kokenut
Eduskunta äänestää perjantaina perussuomalaisten siirtämisestä eduskuntasalin oikeaan äärireunaan, vaikka eduskuntaryhmä haluaisi jatkaa salin keskiosassa myös vaalivoiton jälkeen.
Historia toistaa itseään, sillä tunkkaisella 1970-luvulla perussuomalaisten edeltäjäpuolueen smp:n kansanedustajat määrä