Kotimaa

Hallitus valmistelee järeät toimet itärajan turvapaikanhaun pysäyttämiseksi – rajavartiolain uudet keinot otetaan käyttöön

Vuonna 2022 säädetyt lisäykset rajavartiolakiin joutuvat nyt tositestiin. Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kertoi tiistaina, että Suomi valmistautuu jyrkimmillään sulkemaan itärajan ja keskittämään turvapaikanhaun muualle, jos Venäjän rajaviranomaiset eivät lopeta ilman matkustusasiakirjoja tulevien turvapaikanhakijoiden päästämistä Suomen rajalle.

Hallitus aikoo sisäministeri Mari Rantasen mukaan kiristää kansalaisuuslakeja kolmessa erillisessä lainsäädäntöhankkeessa. Ensimmäiset lait tulevat eduskuntaan kevätistuntokaudella 2024 ja koskevat aikaa, joka kansalaisuutta hakevan on ensin asuttava Suomessa. Aikavaatimus kasvaa nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan. Kuva: ALEKSI VIENONEN

Suomen ja Venäjän väliselle itärajalle on tullut viime viikon aikana poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita kolmansista maista kuten Irakista, Somaliasta ja Jemenistä.

Määrä on kiihtynyt maanantaina ja tiistaina, jolloin turvapaikanhakijoita oli tullut tiistain puoleenpäivään mennessä 60. Viime

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä