Paikallisuutiset
Hallitus varautuu käyttämään enintään noin 400 miljoonaa euroa uuteen sähkölaskutukeen – Myös maataloudelle valmistellaan erillistä tukea
Lisäksi pienten ja keskisuurten yritysten tuen tarvetta selvitetään.
Hallitus on linjannut lisätoimista, joilla tuetaan suomalaisten talvikuukausien sähkölaskuja.
Tuen kokonaismäärä on alustavan arvion mukaan enintään noin 400 miljoonaa euroa, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö tiedotteessa. Kyse on hallituksen aiemmin ilmoittamasta kertakorvauksesta neljälle talvikuu