Kotimaa
Helleputkiennätys on päättynyt – lämmin sää jatkuu silti alkuviikosta
Sää kuitenkin viilenee viikon edetessä.
Yli 30 lämpöasteeseen yltävien päivien helleputki päättyi, kertoi Ilmatieteen laitos viestipalvelu X:ssä sunnuntaina.
Ilmatieteen laitokselta kerrottiin STT:lle viiden jälkeen iltapäivällä, että korkeimmat lämpötilat eli 28,5 astetta mitattiin sunnuntaina iltapäivällä kahdella Sodankylän mittausasemalla, Lokassa ja Vuotsossa.
Yli 30 asteen ylittäviä päiviä oli lauantaihin asti ennätykselliset 22 peräkkäin.
Ennen tätä kesää yli 30 asteen helleputkiennätys oli kesä–heinäkuulta 1972. Tuolloin 30 lämpöasteen ylittäviä päiviä oli peräkkäin 13. Vertailukelpoiset helletilastot alkavat vuodesta 1961.
Kohti tavanomaisia lämpötiloja
Viikko alkaa helteisenä. Maanantaina lämpötilat nousevat yhä hellerajan yläpuolelle koko maassa, kertoo Ilmatieteen päivystävä meteorologi Piia Isolähteenmäki.
– Etenkin idässä noustaan reippaasti yli 25 asteeseen, mahdollisesti 28 asteeseen, sanoo Isolähteenmäki.
Ilmatieteen laitos on antanut maanantaiksi laajalti maan länsi- ja eteläosiin varoituksia rajusta ukonilmasta ja rankoista sateista. Sade- ja ukkoskuurojen seurauksena lämpötila voi pudota hetkeksi 20 asteeseen paikallisesti.
Viikon edetessä sää viilenee, mutta lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden tavanomaisissa lukemissa.
Tiistaina sää epävakaistuu. Lännestä saapuu uusia sade- ja ukkoskuuroja, ja samalla edellinen kuurovyöhyke liikkuu kohti itää. Päivä on yhä kesäisen lämmin etenkin maan itäosissa ja Lapissa.
Tämänhetkisten ennusteiden mukaan maan länsiosissa ei mennä enää tiistaina hellerajojen yli, vaan lämpötilat jäävät noin 20 asteeseen.
Keskiviikkona sää viilenee yhä kohti tavanomaisia lukemia. Torstaihin mennessä lämpötilat ovat Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan laskeneet koko maassa ja ovat korkeimmillaan 20 astetta.
– Toki nämä ennusteet on annettu loppuviikolle, ja ennustettavuus heikkenee sen myötä mitä pidemmälle mennään. Näyttää kuitenkin siltä, ettei loppuviikolla enää helteille ylletä, sanoo Isolähteenmäki.