Ulkomaat

Intian tuhoisassa junaturmassa on kuollut yli 280 ihmistä ja satoja loukkaantunut

Intian tuhoisassa junaturmassa on saanut surmansa ainakin 288 ihmistä, kertoo paikallinen pelastuspäällikkö uutistoimisto AFP:lle.

– Pelastustyöt jatkuvat edelleen, Odishan osavaltion palopelastustoiminnan pääjohtaja Sudhanshu Sarangi kertoi lauantaiaamuna.

Pelastajat etsivät eloonjääneitä tuhoisan junaturman jäljiltä. Kuva: Dibyangshu Sarkar

Sarangin mukaan vakavia vammoja saaneita ihmisiä on paljon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Osavaltion pääsihteeri Pradeep Jena puolestaan on kertonut aiemmin Twitterissä, että noin 900 ihmistä on loukkaantunut.

Indian Railways -yhtiön toimitusjohtajan Amitabh Sharman mukaan turmassa oli mukana kaksi matkustajajunaa ja yksi raiteille pysäköityneenä ollut tavarajuna. Hän kuvailee matkustajajunien olleen aktiivisessa osassa onnettomuudessa.

Junaturma tapahtui perjantaina Intian itäosassa Odishan osavaltiossa sijaitsevassa Balasoressa, parinsadan kilometrin päässä osavaltion pääkaupungista Bhubaneswarista.

Indian Railwaysin Sharma kertoi aiemmin, että kuolonuhrien ja loukkaantuneiden määriä on vaikea arvioida. Useiden matkustajien oli tuolloin kerrottu olevan edelleen loukussa vaurioituneiden junanvaunujen alla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Odishan osavaltion pääsihteerin kanslian edustaja SK Panda on kertonut, että kaikki suuret julkiset ja yksityiset sairaalat aina osavaltion pääkaupunkia myöten on valjastettu auttamaan turman uhreja.

Pääsihteeri Jena on kertonut Twitterissä, että paikalle on lähetetty parisataa ambulanssia.

Yksi junan matkustajista kertoi olleensa unessa kun onnettomuus sattui ja heränneensä sen jälkeen jäätyään loukkuun noin kymmenen muun matkustajan alle. Hän onnistui kuitenkin ryömimään ulos vaunusta varsin vähäisin vammoin.

Intiassa on ollut vuosien saatossa lukuisia junaturmia, mutta raideliikenteen turvallisuus on kehittynyt merkittävästi viime vuosina mittavien sijoitusten ja teknologisten päivitysten myötä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Intian pahin junaturma tapahtui maan itäosassa Biharin osavaltiossa vuonna 1981, kun siltaa ylittänyt juna suistui raiteilta alla olevaan jokeen. Tuolloin 800–1 000 ihmistä sai surmansa. Perjantaisen junaturman uskotaan puolestaan olevan pahin sitten 1990-luvun.

Intian pääministeri Narendra Modi lähetti perjantaina surunvalittelunsa omaisille.

– Tällä surun hetkellä ajatukseni ovat surevien perheiden luona. Tervehtykööt loukkaantuneet pian. Olen keskustellut rautatieministeri Ashwini Vaishnawin kanssa saadakseni tietoja tilanteesta, Modi kirjoitti Twitterissä.

Vaishnaw on sanonut kiiruhtavansa onnettomuuspaikalle.

Odishan paikallishallinnon viestintäosasto kertoo Twitterissä, että osavaltioon on julistettu lauantaille päivän mittainen suruaika junaturman vuoksi.

Nepalin pääministeri Pushpa Kamal Dahal välitti Twitterissä osanottonsa Intian pääministerille, hallinnolle sekä läheisiään menettäneille perheille.

– Seuraamme uutisia kauhistuttavasta junaturmasta Intian Odishassa. Ajatuksemme ovat tänä hetkenä intialaisten luona, Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja Vedant Patel sanoi niin ikään Twitterissä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä