Paikallisuutiset

Intohimona lastenvaunut – Kokkolalainen Jenny Forsberg on hankkinut kahdessa vuodessa seitsemät vaunut

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

KOKKOLA

KokkolalainenJenny Forsberg liittyi jo ennen tyttärensä Vanessan syntymää Facebookissa toimivaan Lastenvaunuhullut-ryhmään, josta hän toivoi saavansa vinkkejä sopivien vaunujen löytämiseen esikoiselle. Ei mennyt kauaakaan, kun hänkin oli kyseisiin menopeleihin hurahtanut, ja tähän päivään mennessä lastenvaunuja on ollut hänen omistuksissaan jo seitsemät.

Tällä hetkellä kodinhoitohuoneessa seisovat Emmaljungan valkoiset yhdistelmävaunut, yhdet vaunut hän on juuri myynyt ja yhdet ovat matkalla hänen luokseen postitse. Forsberg kertoo selailevansa myyntipalstat läpi päivittäin ja tekee ostopäätöksiä hyvinkin nopealla aikataululla, sillä hyvät löydöt napataan nopeasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Äitini on verrannut tätä jopa autokuumeeseen, sillä sellaisella intensiivisyydellä tulee osto- ja myyntipalstoja selailtua. En ole kuitenkaan kuullut, että kukaan olisi tätä minun harrastustani millään tavalla ihmetellyt. Minulla tämä on kuitenkin vielä melko maltillisella tasolla, sillä jotkut tuohon Facebook-ryhmään kuuluvat ovat omistaneet jopa satoja vaunuja, Forsberg kertoo hymyillen.

Forsberg kertoo lukevansa ryhmästä muiden kommentteja ja mielipiteitä ja ostaa vaunuja usein niiden perusteella. Jos vaunuissa lopulta kuitenkin on jokin ominaisuus, joka ei häntä itseään miellytä, laittaa hän vaunut kiertoon saman tien.

– Minua saattaa ärsyttää esimerkiksi se, jos vaunuja ei saa helposti kasaan kuljetusta varten. Joissakin vaunuissa taas saattaa olla jokin ulkonäöllinen seikka, joka minua ei miellytä, ja silloin joko tuunaan ne tai laitan ne myyntiin, Forsberg toteaa.

Vaunujen tuunaaminen onkin yksi harrastus harrastuksen sisällä, ja Forsberg kertookin ostavansa usein edullisia vaunuja, joiden ulkonäköä hän tuunaa miellyttävämmäksi. Joihinkin vaunuihin hän on esimerkiksi ostanut uuden kuomun, ja joihinkin hän on hyödyntänyt dc-fix -sisustustarraa runkojen ehostamiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Myös vaunukankaiden värjäämisellä ja uusilla istuinpehmusteilla saa kivaa muutosta aikaiseksi. Yhdet vaunut tuunasin niin, että sain niistä voittoa jopa parin sadan euron verran, kun myin ne eteenpäin. Rahankiilto silmissä en tätä kuitenkaan tee, Forsberg toteaa.

Vaunujen ostamisen ja niiden tuunaamisen lisäksi kuuluvat lisävarusteet olennaisesti vaunuharrastukseen. Forsberg kertoo lisävarusteita löytyvän satoja erilaisia, mutta mitään sälää hän ei ole halunnut ryhtyä ostamaan. Hänen omistuksestaan löytyy sen sijaan sellaiset lisävarusteet, joille oikeasti on käyttöä – rengassuojat, vaunuverho, mukiteline, sadesuoja, hyttysverkko, käsiä lämmittävä muhvi sekä organizer-pussi, johon saa talteen tarvittavat tavarat.

Muun muassa lastentarvikkeita ja lastenvaunuja myyvän kokkolalaisen Babycityn yrittäjäMia Seikkula toteaa monien lastenvaunuja ostavien haluavan samalla ostaa kaikki tarjolla olevat lisävarusteet. Hän kertoo lastenvaunuja ostavien olevan usein myös hyvin tietoisia siitä, minkälaisia ominaisuuksia vaunuilta halutaan – varsinkin jos lapsia on perheessä jo useampia.

– Esikoista odottavat taas haluavat mielellään kuulla minun vinkkejäni esimerkiksi siitä, minkälaiset vaunut sopisivat heidän elämäntyyliinsä ja asuinpaikkaansa. Jos perheessä on jo useampia lapsia, ovat vanhemmat usein hyvin perillä siitä, mitä he vaunuilta haluavat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Seikkula kertoo, että jotkut asiakkaat ostavat vaunut, jotka kestävät lapselta toiselle, kun toiset taas haluavat ostaa jokaisen lapsen kohdalla uudet, jotta ne olisivat mahdollisimman trendikkäät ja ajan hermolla olevat.

Forsberg kertoo ostavansa vaunuja omaksi iloksi, sillä hän on niiden parista löytänyt itselleen kivan harrastuksen. Hän kertoo joidenkin vaunuharrastajien olevan niin merkkiuskollisia, että he ostavat tietyn merkin vaunuja, vaikka niissä eivät kaikki ominaisuudet miellyttäisikään.

Itse hän kertoo testanneensa vaunumerkkejä, kuten Emmaljunga, Brio, Bugaboo, Carena ja Cybex. Osan näistä hän on myynyt eteenpäin jopa vain kuukauden käytön jälkeen. Hän kertoo valitsevansa vaunut niin, että ne soveltuvat juuri heidän käyttöönsä.

– Mitään pilipalivaunuja en ole halunnut edes lähteä testaamaan. Merkkivaunuissakin on tosin välillä sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät minua miellytä, enkä silloin ala käyttämään niitä pelkästään merkin takia. Minulle on esimerkiksi tärkeää, että vaunujen aisa säätyy kätevästi ja että ne ovat ketterät käyttää.

Babycityn Seikkula toteaakin asiakkaiden tänä päivänä kiinnittävän paljon huomiota nimenomaan vaunujen käytettävyyteen, jossa esimerkiksi renkaiden ominaisuuksilla on tärkeä rooli.

– Renkaiden valinnassa on tärkeää ottaa huomioon ne maastot, joissa vaunuja tullaan käyttämään. Jos vaunuilla kuljetaan kaupungilla, ovat kääntyvät etupyörät ketterämmät, hän toteaa.

Forsbergin kodista tällä hetkellä löytyvät Emmaljungat ovat ensimmäiset hänen ostamansa vaunut ja ne ovat myös ainoat vaunut, jotka eivät ole päätyneet myyntiin. Forsberg toteaa, että ne ovat hyvät perusvaunut, joita perhe voi käyttää mahdollisten tulevienkin lasten kohdalla.

– Nämä ovat tällaiset hyvät vaunut, jotka soveltuvat hyvin esimerkiksi päiväunien nukkumiseen. Näissä vaunuissa Vanessakin on nukkunut kaikki päiväunensa, kunnes lopetti niiden nukkumisen kokonaan.

Forsberg kertoo päässeensä ystäväpiirissä jopa vaunuekspertin maineeseen ja hän antaakin mielellään ystävilleen vinkkejä sopivista vaunuista. Hän uumoilee vaunujen ostamisen jatkuvan myös tulevaisuudessa ja kertoo myös Vanessa-tyttären innostuneen harrastuksesta.

– Vanessa on innoissaan uusista vaunuista ja kiipeää aina saman tien niihin istumaan, Forsberg hymyilee.

KUKA?

Jenny Forsberg

Tytär Vanessa, 2 vuotta.

Harrastanut lastenvaunujen ostamista ja myymistä nyt hieman yli kahden vuoden ajan.

Testannut muun muassa merkkejä kuten Emmaljunga, Brio, Bugaboo, Carena ja Cybex.

Harrastukseen kuuluu olennaisesti myös vaunujen tuunaaminen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä