Urheilu

Joni Virkkala on jahdannut Kalevan kisojen A-rajaa kaksi vuotta – Tänä kesänä hän on alittanut rajan kahdella matkalla

Joni Virkkala on valmistautunut hyvin viikonlopun Kalevan kisoihin.
Joni Virkkala on valmistautunut hyvin viikonlopun Kalevan kisoihin. Kuva: Seppo Järvelä

Juoksu-uransa ensimmäisiin Kalevan kisoihin osallistuvan Joni Virkkalan urakka Tampereen kisoissa käynnistyy perjantaina 1500 metrin kilpailulla.

– Kymmenen joukkoon tähtään. Jos matkalla pidetään vauhtia, niin uuden ennätyksen juokseminen on mahdollista, Virkkala sanoo.

Gamlakarleby IF:n juoksija on

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä