Paikallisuutiset

Jouni Nikulan kolumni: Elämästä on tullut salasanojen tihenevä viidakko

Kun olin lapsi, keräsin rahaa. Tunsin jokaisen lanttini, tuijottelin kirjoituspöydällä jököttävää keltaista Hippo-säästöpossua ja haaveilin tulevaisuuden hankinnoista. Myöhemmin aloin laittaa rahaa myös Säästöpankin kultaiseen säästöpossuun.

Säästöpankin possun ongelmana oli ahdas raharako: edes veitsen avulla ei tahtonut saada kolikoita ulos karkkinälän iskiessä.

Suhteeni rahaan kulminoitui siihen, että aktiiviseen käyttöön tarkoitetut kolikotkin piti kierrättää säästöpossun mahan kautta. Olin niin säästeliäs, että laivalta hankittuja karkkeja säilöin isoihin lasipurkkeihin.

Elämä säästöpossujen aikaan oli yksinkertaista. Tilitapahtumat näki pankkikirjasta, salasanojakin alkoi tarvita vasta armeijassa vartiovuorossa. Maahan kaivetussa poterossa, yön ja metsän keskellä, yritin yleensä nukkua.

Rahaan olen suhtautunut aina huomattavasti tiukemmalla moraalilla.

Siksi koin pienen shokkiherätyksen loppukesästä, kun HBO:n ja muiden suoratoistopalveluiden kanssa alkoi olla ongelmia. Maksaminen ei onnistunut, mikä ei johtunut väärin näppäillyistä luottokorttinumeroista vaan credit-luottoni saldosta.

Olin ylittänyt minimiin säädetyn rajani.

Miksen ollut hoitanut asiaa? Koska en ollut tiennyt siitä. Olin maksanut korttiyhtiön laskut, mutta en ollut koskaan klikannut kohtaa "laskun tiedot". Kuukausittainen maksimiveloitus oli täysin eri asia kuin velkasaldo yhteensä. Korkomaksut pyörivät selkäni takana.

Ehkä se olisi pitänyt tietää, mutta kun nykyään elämän pöydällä on niin paljon muutakin kuin pari säästöpossua ja pankkikirja. Yksittäisen laskun erittelytietoihin meneminen on ehkä viimeisiä asioita, joita olen miettinyt nukkumaan mennessäni.

Nivalalaislähtöisen Pauli Kallion Kramppeja & nyrjähdyksiä -kirjat ovat kuin Woody Allenin elokuvia sarjakuvina. Sen uusimmassa osassa Antisankaritarinoita aikuisille on kohtaus, jossa innokas liittymämyyjä pysäyttää miehen marketissa. Kun mieheltä tiedustellaan hänen puhelinliittymänsä tietoja, mies vastaa, että hän en muista edes liittymänsä nimeä.

Vastaus on niin nerokas, että myyjä menee sanattomaksi.

Samaistun sarjakuvan mieheen. Minäkään en halua käyttää elämääni puhumalla puhelinliittymistä.

Valitettavasti niistä ja paljosta muusta on pakko puhua. Etenkin etätöiden lisääntyessä arjen hoitamisesta on tullut liuta salasanoja, joiden unohtamiseen ja vaihtamiseen menee aikaa ja energiaa. Hiljattain unohdin jopa Apple ID:n käyttäjänimeni.

Tai en unohtanut. En tiennyt, että minulla on sellainen. Se, kuinka tilanteesta selvisin, onkin sitten ihan oma tarinansa.