Kotimaa

Juhannuksena on viileää mutta kuivaa – kesän lämpöennätys mitattiin sunnuntaina Jämsässä

Kylmin aika osuu ennusteen mukaan juhannuksen aatonaattoon eli torstaihin.

Kesän uusi lämpöennätys syntyi sunnuntaina, kun Kankaanpään Niinisalossa ja Jämsän Hallissa mitattiin tasan 28 astetta. Kuva: Mikko Stig

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viikonloppuna nautittiin monin paikoin hellelukemista, mutta alkavalla viikolla sää viilenee taas roimasti. Maanantai on Ilmatieteen laitoksen mukaan vielä kesäisen lämmin.

– Viikon lämpimin päivä. Siitä se alamäki sitten alkaa juhannusta kohti mentäessä, sanoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen STT:lle.

Suomen yli pyyhkäisee maanantai-illan ja tiistain aikana sadealue. Keskiviikkona etenkin maan etelä- ja keskiosissa voi olla ukkoskuuroja, joiden aikana saattaa sataa rakeitakin. Lapissa on kuivempaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kylmin aika osuu ennusteen mukaan juhannuksen aatonaattoon eli torstaihin. Silloin lähes koko maassa on puuskaista tuulta, sateista ja pilvistä. Lämpötila jää monin paikoin alle 15 asteeseen.

Pohjois-Lapissa lämpötilat voivat jäädä kymmenen asteen molemmin puolin.

– Siellä on yötön yö, mutta lämpötilat kuin olisi syksy, sanoo Tuovinen.

Juhannuksena suuressa osassa maata on viileää mutta kuivaa. Rannikkoseuduilla aurinko saattaa pilkahdella ja lämpötilat nousta 17–18 asteeseen, muualla lämpötilat voivat etenkin pilvisellä säällä olla alle 15 astetta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jämsässä mitattiin 29 astetta

Kuluvan kesän lämpöennätys syntyi sunnuntaina Jämsässä, jossa mitattiin tasan 29 astetta. Lämpötila mitattiin kuudelta iltapäivällä, kertoi Ilmatieteen laitos.

Jämsän lisäksi Kankaanpäässä mitattiin aiemmin iltapäivällä 28 astetta.

Sunnuntaina mitatut lämpötilat rikkoivat lauantaina iltapäivällä Ylivieskan lentokentällä mitatun aiemman lämpöennätyksen, joka oli 25,3 astetta. Lauantai oli myös vuoden ensimmäinen hellepäivä.

Ennen lauantaita tämän vuoden korkein mitattu lämpötila oli tasan 23 astetta. Siihen lukemaan mittarit nousivat Ilomantsissa 25. toukokuuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämä kesä on ollut lämpötiloiltaan toistaiseksi hyvin erilainen kuin viime kesä. Viime vuonna mittarit kipusivat 25 asteen hellerajan yli touko-syyskuussa peräti 71 päivänä. Viime vuoden korkein lämpötila oli 31,4 astetta, joka mitattiin 28. kesäkuuta sekä Kuopiossa että Heinolassa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä