Mielipiteet

Katariina Porasen kolumni: Ei ihme, että kehonkuvat ovat vinksallaan, jos me kaikki katsoimme Ally McBealia – Onneksi ysärillä oli myös nerokas Teho-osasto

Katariina Poranen

Lapsuudessani oli ihan tavallista, että nuoriso katsoi iltaisin aikuisille suunnattuja draamasarjoja, kuten Teho-osastoa ja Ally McBealia. Silloin ei televisio-ohjelmien ikärajoja juurikaan tunnettu.

Teho-osasto oli vuosikausia jatkunut televisiosarja, jonka esittäminen jenkeissä alkoi 1994. Suomeen se rantautui kai vähän tuon jälkeen.

Uusi jakso chicagolaisen opetussairaalan ensiapupoliklinikalta nähtiin muistaakseni aina torstai-iltaisin niin myöhään, että koululaisen olisi oikeasti pitänyt olla jo nukkumassa. Sarjan juonenkäänteet vetivät kuitenkin puoleensa sekä vanhemmat että lapset.

Ally McBealin esittäminen alkoi hieman myöhemmin. Se kertoi erään kuvitteellisen lakiasiaintoimiston tapahtumista valtavirrasta poikkeavalla tavalla.

Ohjelmassa käytettiin muun muassa sarjakuvamaisia tehosteita: hahmon pää saattoi esimerkiksi paisua, kun hän pölötti liikaa. Päähahmona oli asianajajana toimiva nuori nainen Ally.

Suoratoistopalvelut ovat tuoneet entisaikojen televisiosarjat uudelleen katsottaviksi. Palvelut tietävät, mihin rahan perässä iskeä: keski-ikäiset alkavat ymmärtää nostalgiasta. Yhtäkkiä huomaamme muistelevamme asioita, jotka aikaisemmin eivät olleet sen arvoisia.

Keski-ikäiset alkavat ymmärtää nostalgiasta. Yhtäkkiä huomaamme muistelevamme asioita, jotka aikaisemmin eivät olleet sen arvoisia.

Toisaalta tässä iässä monet ovat lasten ja teinien vanhempia itsekin, joten suoratoistopalvelut parhaimmillaan tarjoavat katsottavaa koko perheelle.

Siispä lähdin itsekin suoratoiston tarjoamalle nostalgiaretkelle. Teho-osasto osoittautui aikaa kestäväksi, nerokkaaksi tosiklassikoksi. Se käsittelee todella kipeitäkin asioita, yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ihmiskohtaloita tavalla, josta vain harvoin tuli ajatelleeksi, että ”eipä enää nykyisin menisi läpi”.

Katsoin muutamassa kuukaudessa läpi kaikki jaksot, kun syötin vauvaa öisin muun perheen nukkuessa. Jaksoja on 331 ja jokainen kestää noin 50 minuuttia, joten se ei ollut mikään pikamaraton, mutta toisaalta eipä sitä ollut vauvan kasvattaminenkaan.

Entä aikoinaan kulttimaineeseen noussut Ally McBeal? Pystyin katsomaan pari jaksoa vain vaivoin.

Melkein joka toisessa lauseessa puhuttiin tavalla tai toisella naisen ulkonäöstä. Nainen asianajajana oli vain näennäinen asetelma tasa-arvosta, kun ohjelma pyöri naisten haluttavuuden ympärillä.

Imin itseeni erittäin haitallista naiskuvaa, jossa naisten pitää mahtua tiettyyn, kapeaan muottiin.

Nuorena luulin katsovani naisten voimaantumisesta kertovaa, uraauurtavaa sarjaa, mutta todellisuudessa imin itseeni erittäin haitallista naiskuvaa, jossa naisten pitää mahtua tiettyyn, kapeaan muottiin. Olla ensisijaisesti miesten mielestä kiinnostavia.

Annan esimerkin: Ohjelmassa päähenkilö Ally McBeal tapaa entisen poikaystävänsä Billyn vaimon. Myöhemmin Billy toteaa Allylle, että ymmärtää hänen harmituksensa, kun oli nähnyt, kuinka kaunis vaimo miehellä on: ”Olisit toivonut, että hän olisi lihava ja huonohampainen”.

Nykypäivänä tuollainen letkautus ei ehkä enää televisiosarjaan pääsisi. Parissa jaksossa ehdittiin myös kouria naisia ja tehdä pilaa pienistä rinnoista sekä leveistä reisistä.

Ajat muuttuvat ja onneksi tavatkin sekä mediasisällöt.

Mutta yksi pysyy: ei ole samantekevää, mitä lapset katsovat ruuduilta ja millaista esimerkkiä lapsille aikuiset puheissaan antavat.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja.