Mielipiteet
Katja Pohjosen mielipidekirjoitus: Hyvä työnantaja, voisitko vastata?
Hyvä työnantaja. Kun joku on kiinnostunut tarjoamastasi työpaikasta ja ottaa sinuun yhteyttä, olisi enemmän kuin kohteliasta vastata.
Vastauksen ei tarvitse olla pitkä, mutta olisi kohtuullista vastata edes jotain, jotta hakija ei odota turhaan vastausta. Lukemattomia kertoja olen odottanut itsekin vastausta hakemastani työstä, mutta sitä ei ole kuulunut.
Ei vie hirveästi aikaa kirjoittaa esim. "Kiitos hakemuksesta, mutta valintamme ei osunut tällä kertaa sinuun".
Vastaamattomuus antaa mielestäni huonon kuvan työpaikasta, eikä kannusta hakemaan enään uudestaan samaan paikkaan.
Kaikilla ei ole varaa odotella hakemusten käsittelyä viikkokausia, vaan voi joutua/saa ottaa vastaan jonkun toisen paikan sillä välin.
Tulevaa kesää ajatellen nuoretkin odottelevat paikoista tietoa, osa jo varmasti saanutkin.
Ymmärrän että hakemuksia voi tulla paljon yhteenkin yritykseen, mutta silloin täytyy miettiä, millä eri keinoin vastaamista voidaan nopeuttaa.
Haastan kaikki työnantajat vastaamaan työhakemuksiin kohtuullisissa ajoissa!