Paikallisuutiset
Kaupunginjohtaja Stina Mattilan mukaan koronavuosi opetti paljon hyvääkin: ”Moni asia jää käytännöksi Kokkolassa myös tulevaisuudessa, mikäli se minusta riippuu”
Kokkola sai 400-vuotislahjaksi remontoidun kaupungintalon ja uudet kokouskäytännöt sekä paljon puhutun brändin.
Kulunut vuosi on ollut enemmän kuin vain poikkeuksellinen Kokkolan kaupungin kannalta. Ilman maailmanlaajuista koronapandemiaakin ihmeteltävää olisi riittänyt, sillä kaupungin perustamisesta tuli kuluneeksi tasan 400 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi monenmoista oli vuosi sitten suunnitelmissa, mutta useimmat tapahtumat keväältä ja syksyltä jouduttiin peruuttamaan koronan takia.
Kokkolassa, kuten muissakin kaupungeissa ja kunnissa, moni sellainen asia jossa päätöksenteko yleensä on monitasoista ja sen takia ehkä vähän viipyilevää, tapahtui koronavuonna silmänräpäyksessä. Esimerkiksi kaupungin koulut siirtyivät keväällä lähiopetuksesta etäopetukseen käytännössä muutaman päivän varoajalla.
– Korona leimasi tietysti ihan kaikkea tapahtunutta Kokkolassakin, mutta ilman sitäkin vuosi 2020 olisi meillä joka tapauksessa ollut melkoinen. Kokkolan 400-juhlavuonna työn alla on ollut monia isoja kehittämishankkeita, ja niistä aika moni on myös saatu finaaliin, kaupunginjohtaja Stina Mattila sanoo.
Kokkolan kaupungin ympäristöä ja kaupungin omistamia rakennuksia on ehostettu siitä huolimatta, että hetkittäin on saattanut tuntua koko yhteiskunnan pysähtyneen.
Kaupunkikeskustaa halkovan Suntin vartta on ehostettu, kaupungintalon suurremontti saatiin valmiiksi ja Meripuiston maisemaa on muokattu kaikkien kaupunkilaisten olohuoneeksi.
– Onneksi juhlavuodeksi oli suunniteltu monia tällaisia kaupunkiympäristön kehittämiskohteita, voisi jopa näin jälkikäteen sanoa, että oli onni onnettomuudessa, että meillä oli ajatuksena ja lähtökohtana tehdä kaupunkiin pysyviä muistoja 400-juhlavuodesta, Mattila sanoo.
Kaikki silmin nähden eloa ja visuaalista iloa Kokkolaan tuovat elementit eivät suoraan liity Kokkola 400-juhlavuoteen.
– Kansallinen kaupunkipuisto ja monet muut ovat hienoja, pysyviä juttuja, jotka ovat täällä meidän ilonamme paljon yhtä juhlavuotta pidempään. Tähän aikaan vuodesta erityisesti keskustan valoveistoksista ja Meripuistosta tulee paljon positiivista palautetta kaupunkilaisilta. Tänä pimeänä aikana onkin ihanaa että Kokkolassa on tuollaisia valonpilkahduksia.
Vuoden 2020 aikana kaupunkiin on myös noussut uusia rakennuksia ja vanhoja kaupungin rakennuksia on remontoitu juhlavuoden hulinoita vastaanottamaan.
– Chydeniuksen koulu valmistui ja Ykspihlajan koulun rakentaminen on hyvässä vauhdissa, siinä pari hienoa ja pysyvää juttua, jotka on pystytty toteuttamaan kaiken koronakurjuuden keskellä.
Kokkolan kaupungintalon suuren remontin valmistuminen ja sen seurauksena järjestetyt avoimien ovien päivät keräsivät alkuvuodesta kaupungintalolle sankat joukot kokkolalaisia.
– Se oli yksi vuoden kohokohtia, että ehdimme helmikuussa juhlia yhdessä kaupunkilaisten kanssa remontin valmistumista. Oli suorastaan mahtavaa, kun monta tuhatta ihmistä kävi katsomassa, mitä kaikkea kaupungintalolla oli saatu aikaan. Täytyy kyllä sanoa, että meidän työskentelyolosuhteemme ovat remontin myötä parantuneet huomattavasti.
Väljemmissä ja nykyaikaisissa tiloissa on helpompi pitää kiinni esimerkiksi koronasuositusten mukaisista etäisyyksistä.
– Keskustelemme luonnollisesti paljon etäyhteyksien välityksellä, mutta otamme kuntalaisia vastaan myös ihan fyysisesti kaupungintalolla, jossa on isot ja hyvät kokoustilat, eli jos joku asia vaatii sen, että ollaan nokatusten, niin sekin onnistuu kyllä, maskit kasvoilla, Mattila kertoo.
Kaupunginjohtajan arkea korona-aika on muuttanut, mutta vaikka työnteon tavat ovat hieman muuttuneet rajoitusten myötä, itse työhön niillä ei juuri ole ollut vaikutusta.
– Tänä vuonnahan on ollut pakko elää sellaisen tosiasian kanssa, että kalenteri elää koko ajan. Se on ehkä rassannut kaikkein eniten meidän kaikkien jaksamista, ettei koskaan oikein tiedä, mitä kuluva päivä tuo tullessaan. Korona on ajanut aivan kaiken yli ja ennakoitavuus on ollut todella vaikeaa. Se on sitä meidän arkea nyt ja tulee olemaan vielä useita kuukausia, että otetaan aina yksi asia kerrallaan ja priorisoidaan kokouksia aina tilanteen mukaan.
– Yksikään työpalaveri tai merkittävä kokous ei kuitenkaan ole estynyt rajoitusten takia. Terveysviranomaisten suositukset ja annetut säännöt ovat sen sijaan minimoineet matkustamista aivan hurjasti, istuin muistaakseni aika paljon autossa ennen korona-aikaa, mutta se on nyt vähentynyt melkoisesti.
Entä kuinka paljon uudet käytännöt kuten etäkokoukset ovat jatkossa käytössä Kokkolan kaupungilla?
– Mikäli se minusta riippuu, niin jää! Minä en ainakaan luovu näistä, teistä muista en tiedä, naurahtaa Mattila saman kokouspöydän ääressä oleville hallintojohtaja Ben Weizmannille, markkinointi- ja viestintäpäällikkö Päivi Korpisalolle sekä assistentilleen Sonja Remellille.