Paikallisuutiset

Kaustisella eletään pian "sähköisen kullan" litiumprovinssissa – 1950-luvulla alkanut työ alkaa olla loppusuoralla

60 vuotta on kulunut siitä, kun maanviljelijäArvo Puumala löysi en­sim­mäi­set mer­kit spo­du­mee­nis­ta Kaustisen Nikulan kylästä vuon­na 1959.

Kokonainen sukupolvi on siis tullut eläkeikään ensimmäisten spodumeenihavaintojen ja litiumkaivoksen käynnistymisen välissä.

Spodumeeni on "kivi", josta litiumia erotetaan. Litiummalmin louhimisen ensi vuonna aloittavan Keliberin juuret juontavat 1960-luvulla aloitettuihin tutkimuksiin. Ullavan Läntän esiintymä mainitaan jo vuoden 1976 GTK:n kallioperäosaston mineralogian laboratorion dokumenteissa, ja Kaustisen Ali-Kolan spodumeeni vuonna 1983.

Litiumille ei kuitenkaan tuolloin ollut vielä tarpeeksi kysyntää – kukaan tuskin osasi kuvitella, että parinkymmenen vuoden kuluttua lähes jokainen eurooppalainen kantaa päivittäin mukana omaa litium-kimpalettaan älypuhelinten ja läppäreiden akuissa.

Haluamme tehdä kaikkemme tässä vaiheessa, ettei tarvitsisi jälkeenpäin katua.

Nyt tiedetään, että Kaustisen ja Kokkolan Ullavan maaperässä lepää Euroopan suurin "sähköisen kullan" esiintymiä noin 500 neliökilometrin alueella, ja että litium on kuumaa raaka-ainetta, jota tarvitaan muun muassa jatkuvasti yleistyvien sähköautojen akuissa.

Sähköautojen määrän kasvukäyrä on vähintäänkin yhtä jyrkkä kuin litiumin maailmanmarkkinahinnan: viime vuoden lopussa niitä oli Suomessa Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan noin 15 000, yli puolta enemmän kuin vuoden 2017 lopussa.

Hyvin pitkään valmisteltu kaivoshanke on monelle epätodellisen tuntuinen: keskustelupalstoilla poristaan, ettei sen toteutumista uskota, ennen kuin nähdään.

Tällä hetkellä Keliber viimeistelee kannattavuusselvitystään, jonka se aikoo esitellä ulkomaisille sijoittajille omien sanojensa mukaan "aivan pian". Rahan tarve ei ihan vähäinen olekaan. Kaivoshankkeen investoinnit maksavat yli 250 miljoonaa.

Sijoittajia Keliber kuitenkin todennäköisesti osaa houkutella osingoille, sillä litiumin maailmanmarkkinahinta on ollut tällä vuosikymmenellä jatkuvassa kasvussa.

– Markkinatilanne kehittyy jatkuvasti suotuisaan suuntaan, sanoo toimitusjohtajaPertti Lamberg.

Tällä hetkellä litium tuodaan Eurooppaan lähinnä Aasiasta, mutta siitä ennustetaan olevan pulaa jo ensi vuosikymmenellä.

– Laivarahti on edullista, mutta tuotannon läheisyys on hyvä tietysti muun muassa ympäristön vuoksi. Lisäksi tulevaisuudessa varaudutaan kauppasotiin, joten Euroopan sisällä tapahtuva kauppa on turvallisempaa ja helpompaa. Akkutehtaat ja autovalmistajat tarvitsevat nimenomaan litiumhydroksidia, jonka jalostamista Kokkolan kemiantehtaalla olemme tämän talven aikana selvittäneet.

Mitä kaivos sitten tarkoittaa ei-sijoittajien näkökulmasta?

Ainakin työpaikkoja, toki. Keliber sanoo työllistävänsä kaivoshankkeen aikana suoraan noin 150 henkilöä. Näistä noin 50 työpaikkaa syntyy Kaustisen Kalaveden rikastamolle, 50 Kokkolan kemiantehtaalle, 30 kaivokselle ja 20 hallinnon eri tehtäviin. Keliberin hallinnossa työskentelee jo nyt 15 asiantuntijaa.

Työpaikat toki tarkoittavat myös verotuloja kunnille.

Kolikon toinen puoli on ympäristöriskit, joista ei voi olla puhumatta surullisen kuuluisten kaivoshankkeiden jälkeen.

AVI:n Keliberille myöntämä ympäristölupa edellyttää yhtiöltä tiukkaa valvontaa vesistöön pääsevien raskasmetallien ja muiden päästöjen osalta. Luvassa määritellään tarkat raja-arvot esimerkiksi räjähdysaineiden jäämien typpipäästöille.

Avolouhoksessa päivittäin käytettävät räjähteet sisältävät typpeä, jonka määrä voi nousta lähivesistöissä vaaralliselle tasolle, ellei valvonta pelaa.

Ympäristölupaprosessi oli Keliberin kohdalla uudentyyppinen: yhtiö ja viranomaiset neuvottelevat yhdessä, millä ehdoilla kaivos voi saada luvan. Ideana on, että mahdolliset riskit tunnistetaan jo ennalta, kertoo AVI:n ympäristölupavastuualueen johtajaTarja Savea-Nukala.

– Nykyään ajatellaan, että ennaltaehkäisevä suojelutyö on tehokkainta sekä hakijan että ympäristön kannalta. Keliber on matkan varrella tehnyt töitä käyttääkseen ympäristön kannalta parhaita ratkaisuja.

Lupamääräyksiä kuuluu silti ehtoihin "valtava määrä".

– Kiristimme päästöraja-arvoja varsinkin typen osalta, ja vaadimme kovaa tarkkailua: vesistönäytteitä pitää ottaa jatkuvasti, Savea-Nukala kertoo.

Aluehallintovirastoa Keliber tulee työllistämään lähivuosina peräti 10 eri hakemuksella.

Kun ympäristölupia alettiin käsitellä AVI:ssa, haasteena oli, miten kokonaisuuden voisi hallita: monta avolouhosta, rikastamo, kemiantehdas ja lisääntyvät liikennemäärät muodostavat suuren ja monimutkaisen yhtälön, jonka kokonaisvaikutuksia on vaikeaa hahmottaa.

– Yleisesti ottaen avolouhokset ovat ongelmallisia, koska niissä syntyy aina itse lopputuotteen ohella jätekiveä, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton kaivosasiantuntijaJari Natunen.

Syväjärven kaivoksen kohdalla niin sanottua sivukiveä syntyy malmin määrään verrattuna noin 6–9-kertainen määrä.

– Toinen juttu on se, että kaivostoiminnan loputtua paikalle jää "louhosjärvi", joissa veden laatu on tyypillisesti heikko. Syvällä oleva luonnostaan suolainen pohjavesi usein kerrostuu louhoksen pohjalle. Se taas aiheuttaa hapettomuutta ja elohopeapitoisuuksien nousua kaloissa, Natunen kertoo.

Kaivosta on kuitenkin mahdotonta toteuttaa ilman pysyviä vaikutuksia ympäristöön.

Toisaalta voi ajatella, että li­tiu­min avul­la riippuvuutta fos­sii­li­sis­ta polt­to­ai­neis­ta voidaan vähentää. Litiumin avul­la voi­daan va­ras­toi­da uusiutuvilla luonnonvaroilla tuo­tet­tua ener­gi­aa. Esimerkiksi Helsingin Kalasataman kaupunginosaan tuleva Suomen suurin aurinkovoimala vaatii yli megawatin energiavaraston, joka koostuu 10 000 litium-akusta.

Keliberin kaivostoimitus on kuulutettu alkavan maaliskuussa. Syväjärven louhoksen valmistelut alkavat syksyllä Ruohojärvien kuivattamisella.