Paikallisuutiset

Käytöshäiriöt yleistyvät nuorilla – itsesäätely hukassa monella lapsella

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toinen tulee kohti solvauksia syytäen ja nyrkit heiluen. Rauhoittava puhe ei auta. Mitä teet?

– Jos toinen on lyömässä, nostan kädet eteen ja suojelen itseäni. Väistän ja otan etäisyyttä. Yksin en jää painimaan. Torjun ja irtaannun, vastaa Mapa -kouluttaja, lehtoriSirpa Tölli Oulun ammattikorkeakoulun terveysalan Oulaisten alueyksiköstä.

Jos paikalla on kaksi tai kolme aikuista, tilanne otetaan kivuttomasti haltuun käsistä tukevasti kiinni pitämällä ja rauhoittavasti puhumalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Pientä lasta voi pitää kiinni yksinkin, Tölli lisää. Yleensä tilanne rauhoittuu nopeasti.

Ollaan ihmisiä toisillemme. Ei olla piilossa päälle liimatun roolin takana. Mika Honkalammi Jokilaakson Perhekodit Oy

– Uhkaavaa käytöstä ja väkivaltaa on ollut aina, mutta nuorten oireilu on nykyään vaativampaa. Oireilu on myös jonkin verran lisääntynyt. Asiakkaat ovat haastavampia kuin aiemmin: itsesäätelyä puuttuu, käytetään päihteitä, on psyykkisiä ongelmia ja aggressiivisuutta, arvioi yksikönjohtaja Mika Honkalammi Jokilaakson Perhekodit Oy:stä.

Honkalammi on työskennellyt 16 vuotta lastenkodeissa ja perhekodeissa eri puolilla maata.

– Lasten ongelmien taustalla on perheen huonovointisuus. Varhaisessa vuorovaikutuksessa on ollut häiriöitä eikä lapsilla ole ollut turvaa. Lapsella ei ole muuta keinoa selviytyä pahan olon kanssa kuin aggressiivisuus. Väkivaltaisuus on harvoin tarkoituksellista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mapa-menetelmä antaa välineitä haastavien ja aggressiivisten henkilöiden kohtaamiseen. Menetelmä on otettu ensin käyttöön psykiatristen potilaiden hoidossa. Nyt se on laajenemassa kaikkeen hoitotyöhön ja kouluihin.

– Samoja taitoja tarvitaan lähes kaikilla työpaikoilla, varsinkin asiakastyössä. Opetellaan ymmärtämään, miksi ihmiset käyttäytyvät siten kuin käyttäytyvät, yksikönjohtaja Mika Honkalammi toteaa.

Yhtä oleellista on ymmärtää oman käytöksen merkitys.

– Ollaan ihmisiä toisillemme. Ei olla piilossa päälle liimatun roolin takana. Tärkeintä on olla aito ja johdonmukainen: olla sellainen kuin on.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Arjessa -konserniin kuuluvalla Jokilaaksojen perhekodilla on viisi 7-paikkaista yksikköä Nivalan ja Ylivieskan alueella: Pinola 1 ja 2, Jokikallio 1 ja 2 sekä Kotikallio. Vakituisia työntekijöitä on runsaat 50 ja lisäksi on osa-aikaisia.

– Tavoitteenamme on Mapa-kouluttaa kaikki työntekijämme. Kahden päivän peruskurssi on takana ja vuorossa on kaksipäiväinen jatkokurssi.

Lasten ja nuorten käytöshäiriöiden taustalla voi olla monia syitä, myös sairaudesta, kuten autismista, johtuvia.

– Vanhemmuus voi olla hukassa. Vanhemmat ovat välinpitämättömiä, mikä aiheuttaa turvattomuutta. Lapsilla ei ole mallia, miten toisten kanssa käyttäydytään. Puutteet vuorovaikutustaidoissa ovat yleisin syy.

Jotkut ovat traumatisoituneita.

– Lapsilla voi olla karuja hylkäämisen kokemuksia tai seksuaalista hyväksikäyttöä, Sirpa Tölli kertoo.

– Toisaalta murrosikä voi olla joillekin niin rankka vaihe, että ongelmia tulee, vaikka lapsuus olisi ollut onnellinen, Mika Honkalammi lisää.

Oulun ammattikorkeakoulun Oulaisten alueyksikkö ja Jokilaaksojen perhekoti Oy:n paikalliset yksiköt ovat aloittaneet yhteistyön Mapa -koulutuksissa.

Gallup: Lisääntyykö haasteellinen käytös?

Fakta

Työkalu käytöksen hallintaan

Mapa-menetelmä on kehitetty aggressiivisen käytöksen hallintaan (Management of Actual or Potential Aggression).

Kehitetty Englannissa. Tuotu Suomeen 2000-luvun alussa.

Periaatteena turvallisuus ja kivuttomuus.

Aggressiivisen käytöksen ymmärtämistä ja järkevää vastaamista siihen.

Sovelletaan psykiatriassa, erityisopetuksessa, lastensuojelussa, vanhuspalvelussa ja hoitotyössä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä