Paikallisuutiset

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Uudet päättötodistuksen kriteerit auttavat opettajaakin

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oppilaiden arviointi ja todistukset ovat muuttuneet moneen kertaan suomalaisen koulun historiassa. Peruskoulujen päättöarviointiin tulevat yhtenäiset kriteerit otetaan käyttöön elokuussa. Ensimmäiset uusilla kriteereillä kirjoitetut todistukset jaetaan runsaan vuoden kuluttua keväällä eli uudistus koskee ensimmäiseksi niitä oppilaita, jotka ovat nyt peruskoulun 8. luokalla.

Aiemmin yhtenäiset kriteerit ovat olleet saatavilla ainoastaan arvosanalle 8. Tämän seurauksena arviointi ei ole ollut kaikissa tapauksissa yhdenvertaista eikä ole voinutkaan olla. Suomeksi sanottuna kysymys on siitä, että samalla osaamisella toinen oppilas on voinut saada paremman arvosanan kuin toinen. Jatko-opintoihin haettaessa epäyhtenäisellä arvioinnilla on merkitys jopa nuoren koko tulevaisuudelle.

Peruskoulun päättötodistuksen saa vuosittain noin 60 000 oppilasta, joista suurin osa pyrkii opiskelemaan lukioon tai ammattikouluun. Tiettyihin lukioihin pääsemiseksi epäyhtenäinen arviointi on voinut torpata tulevaisuuden suunnitemat, jos yksi opettaja on vaatinut tiettyyn suositustasoon enemmän osaamista kuin toinen. Ongelmana on tietysti sekin, jos osaaminen ei vastaa arvosanaa ja opiskelu on vaikeata sen vuoksi. Toisin sanoen nuori on päässyt liian vaativiin opintoihin suhteessa omaan osaamiseensa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yhtenäisistä kriteereistä on hyötyä myös opettajille. Ne auttavat opettajia tarkistamaan omia arvosteluperusteitaan ja mahdollisesti antavat selkänojaa kokemattoman opettajan työhön. Opettajat joutuvat toisinaan selittämään arvosanoja myös lasten vanhemmille, jolloin yhtenäinen kriteeristö helpottaa keskustelua.

Koulussa arvosana ei saa perustua luokan osaamistasoon vaan peruskoulun tietyn luokkatason ja aineen vaatimuksiin. Koulussa on lisäksi mitattava vain sellaisia oppiaineeseen liittyviä asioita, joita koulussa opetetaan ja koulussa on mahdollista oppia. Yhtenäinen päättöarviointi on lähtökohdiltaan hyvä uudistus, mutta uudistuksen toteutumista pitää pystyä jotenkin valvomaan. Samalla koulut ja opettajat tarvitsevat tukea uudistuksessa.

Lue myös:Pärstäkertoimen ja armovitosten aika on ohi – Pietarsaaren Etelänummen rehtori Kim Pitkäkangas suhtautuu muutokseen myönteisesti: "Uudistusta on odotettu ja kaivattu"

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä