Urheilu
Keskiviikkona Loimua isännöivän Kokkolan Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä: "Tietysti lähdemme voittoa hakemaan, mutta vaikka häviäisimme, ei siitä tarvitse paineita ottaa. Edelleenkään emme liikaa tuijota sarjataulukkoa tässä vaiheessa kautta."
Sunnuntaina viisieräisen ottelun Raision Loimun vieraana erin 3–2 (25–20, 25–21, 18–25, 23–25, 16–14) hävinnyt Kokkolan Tiikerit pääsee hakemaan pikaista revanssia, kun raisiolaiset saapuvat keskiviikkona Kokkolaan.
– Tuskin tässä erityistä motivointia tarvitaan. Meillä on selvä revanssihenki, ja sen lisäksi kyseessä on viimeinen peli ennen joulutaukoa. Uskon, että asenteen puolesta saamme helposti kaiken peliin, Tiikereiden valmentajaMikko Keskisipilä ennakoi.
Kuten sunnuntain pelin numerot osoittavat, taisto oli äärimmäisen tasainen. Keskisipilä huomauttaa, että tasaisen väännön lisäksi Raisiossa nähtiin tasokas lentopallo-ottelu.
– Molemmat joukkueet puolustivat todella hyvin, joten ottelussa nähtiin monta hyvää ja pitkää pallorallia. Kahdessa ensimmäisessä erässä Loimu oli verkolla parempi, mutta pitkän tauon jälkeen saimme nostettua omaa tasoamme. Meidän pitää pikkuisen terävöittää omaa hyökkäyspeliämme keskiviikon otteluun, Keskisipilä pohtii.
Kentällä nähdään kaksi eri tavalla kasattua joukkuetta. Tiikerit marssittaa kentälle pelkästään suomalaispelaajia, kun Loimu luottaa ulkomaalaispelaajien osaamiseen.
– Loimulla on kokoonpanossa nuoria suomalaislupauksia, mutta kyllähän se fakta on, että viisi ulkomaalaista kantaa suurimman vastuun, Keskisipilä sanoo.
Loimun päävalmentajana toimii Tiikereistäkin tuttu Kasper Vuorinen.
– "Kappe" on eläväinen valmentaja, joten sen kannalta on mukava päästä vääntämään häntä vastaan. Kyseessä on kaikin puolin loistava tyyppi, joka elää tunteella lentopallolle, Keskisipilä hymyilee.
18 ottelua urakoinut Tiikerit on summannut 25 pistettä ja majailee sarjataulukossa viidentenä. Kaksi ottelua vähemmän pelannut Loimu on kuudentena, seitsemän pisteen päässä Tiikereistä. Puhdas kolmen pisteen kotivoitto tietäisi sitä, että ero venyisi kymmeneen pisteeseen.
– Tietysti lähdemme voittoa hakemaan, mutta vaikka häviäisimme, ei siitä tarvitse paineita ottaa. Edelleenkään emme liikaa tuijota sarjataulukkoa tässä vaiheessa kautta. Viides sija ei tuo pudotuspeleihin kotietua, eikä siitä ole vielä mitään tietoa, ketkä ovat viidenneksi tai kuudenneksi sijoittuvan tulevat pudotuspelivastustajat, Keskisipilä pyörittelee.
Keskiviikon ottelu on Tiikereiden 45-vuotisjuhlaottelu. Samalla peli toimii hyvän joulumielen otteluna, joten matsiin on ilmainen sisäänpääsy.
Keskiviikon jälkeen Tiikerit aloittaa joulutauon. Pelaajille se tietää omatoimista treenijaksoa sekä aikaa läheisten parissa.
Sunnuntaina Raisiossa 17 pistettä tehnyt keskitorjujaRami Rekomaa kertoo suuntaavansa keskiviikon jälkeen etelään. Tässä tapauksessa etelä tarkoittaa Valkeakoskea.
– Lähden viettämään joulua perheen luokse. Alkuun luvassa on pelkästään lepoa, sillä syyskaudella on menty aika haipakkaa. Varmasti jokaiselle pelaajalle tekee hyvää olla hetki ilman palloa ja ajatella muutakin kuin lentopalloa, Rekomaa pohtii.
Seuraavan kerran Tiikerit kokoontuu joukkueena yhteen vuodenvaihteen tienoilla. Myös valmentaja Keskisipilä on tyytyväinen, että pelaajat pääsevät vetämään happea puolentoista viikon tauon aikana.
– Nyt on sauma pitää hieman pidempi tauko ja ilman muuta se pidetään. Olemme menneet huomattavasti kapeammalla rosterilla kuin moni muu joukkue, joten osa pelaajista on saanut kuormaa suunniteltua enemmän.