Paikallisuutiset

Kieltolaki susi jo syntyessään – sata vuotta viinakiellon voimaantulosta

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä tulee kuluneeksi sata vuotta kieltolain voimaantulosta. Kieltolaki kaatui loppuvuodesta 1931 järjestetyn kansanäänestyksen myötä. Huhtikuun viidentenä 1932 alkoholiliikkeet avasivat ovensa 58 paikkakunnalla Helsingistä Rovaniemelle.

Kieltolain kumoaminen oli käytännön sanelema. Lain tarkoituksena oli alun perin alkoholinkäytön hillitseminen kieltämällä ”alkoholin nauttiminen, valmistus, maahantuonti, myynti, kuljetus, anniskelu ja varastointi muuhun kuin lääkinnällisiin, tieteellisiin tai teknillisiin tarkoituksiin”.

Lain soveltaminen käytännössä ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin raittiusliikkeen ihanteellisissa tarkoitusperissä kuviteltiin. Tavoitteena oli raitistaa koko maa, mutta kävikin täysin päinvastoin. Kieltolaki synnytti käytännössä jopa uuden ammattikunnan eli salakuljettajien ja salakauppiaiden markkinat. Kaupunkeihin syntyi salakapakoita ja alkoholia myytiin salaa myös virallisissa ravintoloissa.

Alkoholin kulutus Suomessa oli 1900-luvun alussa noin kolme litraa asukasta kohti. Iso osa kulutuksesta koostui oluesta. Kieltolain myötä 1920 kasvoi ennen kaikkea viinan kulutus. Se on ymmärrettävää. Trokarit hankkivat välitettäväkseen ennen muuta pirtua. Kauppiaan kannalta laatu/hyötysuhde oli sitä parempi, mitä vahvempaa ainetta sai eteenpäin välitettäväksi.

Suomen maantieteellinen sijainti viinan salakuljetukselle oli otollinen. Viinaa hankittiin pääasiassa eteläisestä naapurimaasta Virosta. Kieltolaki loi salakuljettajien verkoston.

Poliisin voimavarat lain valvomiseksi ja salakuljetuksen estämiseksi olivat rajalliset. Salakuljettajilla oli käytössään usein parempi kalusto kuin poliisilla. Monet isoimpien kaupunkien ravintolat tilasivat alkoholia suoraan myös Saksasta.

Oman lukunsa kieltolain aikana muodosti alkoholin käyttö ja saanti lääkinnällisistä syistä. Pirtureseptejä kinuttiin lääkäreiltä ja niitä myös saatiin.

Kieltolakia oli käytännössä siis mahdoton valvoa.

Alkoholi on kytkeytynyt suomalaiseen elämänmenoon maan koko historian ajan. Turun linnan rakentajien palkkaan sisältyi tietty määrä olutta jo keskiajalla. Viinan valmistus omin menetelmin oli kansallistaito.

Alkoholin kulutusta ja valmistusta toki yritettiin hillitä. Vuonna 1866 kiellettiin paloviinan kotipoltto.

Alkoholin kulutuksen vastainen työ synnytti raittiusliikkeen, joka voimistui 1800-luvun lopulla. Raittiusliike sai maaperää ja enenevää kannatusta 1900-luvun alussa myös nuorisoseuraliikkeen ja työväenjärjestöjen piirissä.

Vuoden 1906 eduskuntauudistus ja ensimmäiset eduskuntavaalit 1907 olivat käänteentekevät raittiuden puolesta työskennelleille. Uusi eduskunta päätti kieltolain voimaantulosta Suomessa. Mutta kun keisarin oli vahvistettava Suomea koskevat lait, niin kieltolaki jäi hyväksymättä.Nikola II ei laittanut nimeään kieltolain alle eikä asetusta saatu voimaan.

Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen 1917 väliaikainen hallitus päätti vahvistaa kieltolain. Sen lopullista toteutumista saatiin kuitenkin odottaa vuoteen 1919 saakka. Yli kymmenen vuoden jakso maailmansotineen alkoi murentaa raittiusliikkeen rivejä.

Merkillepantavaa kieltolaissa on, että naiset olivat alun perin sen voimakkaita kannattajia. Vastaavasti kieltolain kaataminen alkoi naisten vaatimuksesta.

Kieltolain toteutumiseen vaikutti keskeisesti se, että sosiaalidemokraattien vahva miesVäinö Voionmaa kuului raittiusmiehiin. Maalaisliiton puolella yhtä kiihkeä raittiusmies oli puolueen ensimmäinen pääideologiSanteri Alkio. Alkion elämäkerran kirjoittaneenAulis J. Alasen mukaan Alkion tiukkaan alkoholikantaan olivat vaikuttaneet muun muassa hänen isänsä alkoholinkäyttö. Samoin Alkion läheisellä nuorisoseura-aktiivillaJuho Hietasella oli ollut läheinen suhde alkoholiin.

Kieltolain tarkoituksena oli koko maan raitistaminen, mutta käytännössä kävi täysin toisin. Valtio myös menetti mittavat verotulot, kun alkoholia joka tapauksessa tuotiin maahan ja myytiin salateitse. Kieltolain voittajia olivat lakia rikkovat ravintoloitsijat, salakuljettajat ja virolaiset kauppiaat.

Koska lakia ei voitu valvoa ja alkoholia joka tapauksessa käytettiin ja myytiin, kieltolain kumoaminen tuli ajankohtaiseksi 1930-luvulle tultaessa. Raittiusliikkeen idealismi siveellisestä ja alkoholivapaasta Suomesta oli tullut tiensä päähän. Onnettominta kieltolain kannattajille oli myös se, että kirkas viina oli alkanut maistua myös niille, jotka eivät aiemmin olleet alkoholista kiinnostuneita.

Valtion talous maailmansotien välisenä aikana oli heikko ja kieltolaki heikensi sitä entisestään. Raittiusliikekin alkoi nähdä kieltolain lopettamisessa hyötyjä valtion kannalta.

Eduskunnassa kieltolain kumoaminen eteni kuitenkin nihkeästi. Lain kannattajilla oli enemmistö eduskunnassa ja kieltolaki pysyi suurimpien puolueiden ohjelmassa.

Naisten aloitteesta alettiin kerätä adressia kieltolain kumoamiseksi. Adressiin saatiin 120 000 allekirjoittajaa. PresidenttiP. E. Svinhufvud otti adressin vastaan toukokuussa 1931. Kansanäänestys kieltolaista päätettiin järjestää joulukuussa -31.

Äänestyksessä kieltolain kumoaminen sai hiukan yli 70 prosentin kannatuksen. Kieltolain jatkamista kannatti 28 prosenttia äänestäneistä. Pari prosenttia edusti niin sanottua kolmatta vaihtoehtoa eli tukivat mietojen alkoholijuomien vapauttamista.

Huhtikuussa -32 ensimmäiset valtiollisen Alkoholiliikkeen ovet avattiin. Syntyi numerosarja 543210, mikä lienee tuttu useimmille nippelitiedon ystäville. Eli kieltolaki päättyi 5.4.1932 kello 10.

Holhoava suhde alkoholiin jatkui. Myyntiä haluttiin rajoittaa ostotodistuksilla, jotka kansan suussa ristittiin viinakorteiksi. Ostotodistukset olivat aluksi myymäläkohtaisia eli niillä voi asioida vain erikseen nimetyssä myymälässä. Viinakortin saattoi myös menettää väliaikaisesti, jos syyllistyi vilpillisyyteen.

Ostorajoituksia höllennettiin 1950-luvulla. 1969 viinakorttien myymäläsidonnaisuus päättyi ja 1971 niistä luovuttiin kokonaan. Kertaostosta koskevasta rajoituksesta luovuttiin 1986.

Lähteet:

Aulis J. Alanen: Santeri Alkio, 1976.

Jonna Pulkkinen: Kieltolaki – Kielletyn viinan historia Suomessa, 2016.

Raimo Pullat - Risto Pullat, Viinameri, 2010.