Paikallisuutiset

Kirjamyynti nousee aallonpohjasta – Hotakaisen kirja Räikkösestä löi viime vuonna kaikki ennätykset, muistelmat ja muut tietokirjat kiinnostavat

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjamyynti oli viime vuonna toista vuotta peräkkäin kasvussa. Kustantajien kirjamyynti jälleenmyyjille kasvoi noin 3 prosenttia ja suurimpien kirjakauppojen myynti noin prosentin.

– Pitkän, pitkän laskukauden jälkeen saatiin vuonna 2017 ensimmäistä kertaa kasvua, ja sitä tuli viime vuonnakin. Hyvin vaatimatonta, mutta kuitenkin plussaa, sanoo Suomen Kustannusyhdistyksen johtajaSakari Laiho.

Laihon mukaan myyntikäyrät ovat olleet laskusuunnassa vuosina 2008–2016. Vuonna 2017 kirjakauppojen kirjamyynti kasvoi 5,4 prosentilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kyynikko voisi sanoa, että jossain vaiheessa pohja tulee vastaan... Mutta nähtävästi tällä kertaa kirjat noudattavat talouden trendejä: ihmisille on tullut rahaa kirjaostoihin. Aina se ei ole mennyt näin, sillä 1990-luvun laman aikaan kirjoilla meni hyvin. Kun ei ollut varaa etelänmatkoihin, niin ostettiin kirjoja, Laiho analysoi.

Aivan tarkkaa tilastoa viime vuoden myynneistä ei vielä ole. Vuonna 2017 Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenten kustantamia painettuja kirjoja myytiin kaikkiaan 18 miljoonaa kappaletta, joista vajaat 5 miljoonaa oli oppikirjoja. Luvuista puuttuvat esimerkiksi yliopistojen ja tutkimuslaitosten myynnit.

– Lisäksi me suomalaiset käymme kirjastossa, joten kyllä me olemme edelleen vahvasti lukeva kansa, Laiho sanoo.

Kokkolan Suomalaisen Kirjakaupan myymäläpäällikköPetra Sillanpää kuvaa viime vuotta ihan hyväksi kirjavuodeksi. Ennätyksiä rikkonut Kari Hotakaisen kirja Tuntematon Kimi Räikkönen toi vipinää Kokkolaankin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Se loppui monta kertaa, ja aina piti odottaa uutta painosta. Sitä ostettiin ihan nuorisollekin teini-ikäisistä ylöspäin.

Tietokirjojen osuus valtakunnallisesti on noin kolmannes myydyistä kirjoista. Sillanpää toteaa etenkin muistelmien ja historian olevan suosiossa.

– Omasta ja muiden historiasta ollaan kiinnostuneita. Muistelmia ei tarvitse lukea heti alusta loppuun, vaan niitä voi lukea sieltä-täältä vähän kerraltaan. Ne ovat pitkäaikaisia kirjoja.

Myös käsityökirjoja myydään paljon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokkolassa hyvin suosittuja ovat olleet Lars Strangin Kokkolan historiaan sijoittuvat romaanit, Yhteentaotut ja Pohjanpolku.

– Pohjanpolku julkaistiin syksyllä, ja sitä meni tosi hyvin joulumyynnissä.

Tämän vuoden uutuuksista Sillanpää odottaa etenkin syksyllä julkaistavaa Vesa-Matti Loirin elämäkertaa, jonka kirjoittaa Jari Tervo. Myös Enni Mustosen uutuuden hän uskoo kiinnostavan.

Sillanpään mukaan painettu kirja pitää pintansa Pohjanmaalla.

– Kirja halutaan tuntea kädessä, niitä tullaan tänne hypistelemään ja haistelemaan.

Kalajoen Kirja- ja konttoripalvelussakin odotetaan Enni Mustosen kirjaa, joka ilmestyy sopivasti äitienpäivän alla.

– Se myy Kalajoella kivasti. Kirjastossa Enni Mustosen kirjoihin on niin paljon varauksia, etteivät ihmiset jaksa odottaa niitä, tietääPirjo Himanka.

Hänen mukaansa kirjakauppa on muuttunut yrityksen 20-vuotisen taipaleen aikana.

– Digitalisaation myötä kirjojen lukeminen on vähentynyt, varsinkaan oppikirjoja ei enää myydä niin paljon. Mutta toki kirjan ystäviä on edelleen. Varsinkin lastenkirjoja meillä menee ihan hyvin.

Himanka toivoo, että ihmiset kävisivät enemmän katselemassa tarjontaa.

– Ne ovat aina ne Remes ja Mielensäpahoittaja joita haetaan. On niin paljon muitakin ihania kirjoja, kun ne vain löytäisivät lukijansa.

Fakta

Kirjamyynti 2018

Suurimpien kirjakauppojen ja kirjakauppaketjujen myynti kasvoi noin prosentin.

Kaunokirjallisuuden myynti laski n. 12 %, edellisvuonna oli kasvua lähes saman verran.

Tietokirjamyynti kasvoi 10 %.

Oppikirjojen myynti kasvoi 4,9 %.

Lasten- ja nuortenkirjojen myynti laski 2,3 %.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä