Kulttuuri

Kokkolan Kinojuhlat ylitti reilusti kävijätavoitteensa – yleisöä oli puolet enemmän kuin odotettiin

Kuva: Clas-Olav Slotte

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Anni Saari

Viikonloppuna ensimmäistä kertaa järjestetty Kokkolan Kinojuhlat -elokuvafestivaali keräsi yli puolet enemmän katsojia kuin järjestäjät odottivat. Kävijämääräodote oli 1500 katsojaa, mutta yhteensä 29 tapahtumassa kävi yli 2700 katsojaa.

Loppuunmyytyjä tilaisuuksia oli neljä. Kamariorkesterin ja Heikki Kossin Cinema-konsertti, kotimaiset ennakot Tyhjiö ja Oma maa sekä Hannu Björkbackan alustama Call Me by Your Name olivat Kinojuhlien järjestäjien mukaan täynnä viimeistä paikkaa myöten.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kohokohtia viikonlopulta olivat lisäksi muun muassa Ruotsin elokuva-arkistosta lainattu Abba The Movie -singalong sekä Karkkilan Kino Iglun ulkoilmanäytös Pidä huivista kiinni, Tatjana, joka keräsi yli satapäisen yleisön pimeään lauantai-iltaan.

Ihastusta herätti Oma maa -elokuva, jonka ohjaaja Markku Pölönen sekä pääosaa näytellyt Oona Airola saivat seisovalta yleisöltä raikuvat aplodit. The Florida Project Leea Klemolan vetämine jälkikeskusteluineen kiinnosti niin ikään suurta yleisöä. Myös avajaisnäytös Cinema Paradiso illallisineen oli yleisömenestys.

Kinojuhlat saavat jatkoa vuoden kuluttua. Ensi vuoden teemamaa on Ranska.

– Tässä on tällainen porttiteoria-ajatus. Aloitamme turvallisilla elokuvamailla, jotta voidaan hiljalleen siirtyä vaikeampiin. Siinä vaiheessa kun teemamaa Moldova vetää salit täyteen yleisöä, olemme saavuttaneet tavoitteemme, taiteellinen johtaja Juho Kuosmanen vitsailee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös Kokkolan Matkailun toimitusjohtaja Jaska Pensaari hehkuttaa tapahtumaa Twitterissä:

Ensimmäiset#KokkolanKinojuhlat takana. Sana tyylikäs kuvastaa parhaiten. Hienosti toteutettu tapahtuma järjestäjiltä. Ensi vuotta odotellessa🎬#visitkokkola#HymyileväKokkolapic.twitter.com/zDtSrH6wtZ

— Jaska Pensaari (@JPensaari)17. syyskuuta 2018

Ensi vuonna Kokkolan Kinojuhlat järjestetään 13.–15.9.2019.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Katso Keskipohjanmaan kuvagalleria elokuvajuhlistatästä.

Lue myös:Kokkolan Kinojuhlien sunnuntai aukaistiin arkiston aarteilla – Katsomossa istui kokkolalainen mies, joka muistaa vieläkin kuvaustilanteen jännityksen

Vanhat sielut Oona Airola ja Markku Pölönen Kokkolan Kinojuhlien tunnelmassa

Kokkolan Kinojuhlien taiteellinen johtaja Juho Kuosmanen oli avajaisissa väsynyt, mutta onnellinen – Videoilla avaussanat ja maistiaisia ABBAN riehakkaasta karaoke-näytöksestä

Selma Vilhusen Hölmö nuori sydän iski suoraan kriitikon sydämeen – Tiina Ruotsala hehkuttaa viiden tähden voimalla

Kuuluisat näyttelijät Laura Birn ja Tommi Korpela osallistuvat Kokkolan Kinojuhlille korkein odotuksin – Herätysjuhlameininkiä hyvän asian äärellä

Kokkolan kinojuhlien avajaiskonsertti täyttyi yleisöstä – "Odotan illalta elämystä"

Tänään käynnistyvän Kokkolan Kinojuhlat -elokuvafestivaalin ohjelmistossa kolme odotettua ennakkoa – tapahtuma herättänyt myös valtakunnallista kiinnostusta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä