Paikallisuutiset

Kokkolan uimavesien laatu on tavanomainen – Rannoilta on löytynyt sinilevää, mutta ei toistaiseksi haitallisia bakteereita

Sinilevä on myrkyllistä ja voi aiheuttaa esimerkiksi erilaisia iho-oireita.
Sinilevä on myrkyllistä ja voi aiheuttaa esimerkiksi erilaisia iho-oireita. Kuva: Suvi Hyttinen

Kokkola

Viime viikkoina on uutisoitu säännöllisesti Kokkolan uimarantojen sinileväesiintymistä. Levää on kuitenkin vesissä aivan tavanomainen määrä, kertoo Kokkolan kaupungin terveystarkastajaNina Kontinaho.

– Sanoisin, että levän määrä on tavanomainen, mutta paikat joissa sitä on nyt ollut, eivät ole

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä