Paikallisuutiset
Kolme autoa kolaroi Kokkolan ydinkeskustassa torstai-iltana
Kaarlelankadun ja Torikadun risteyksen tuntumassa, aivan Hakatorin Salen vieressä sijaitsevan siirtolohkareen kohdalla tapahtui kolmen auton peräänajo. Onnettomuus tapahtui noin kello kuudelta torstai-iltana.
Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Niina Kontion mukaan autojen kyydissä oli vain niiden kuljettajat. Onnettomuudessa oli osallisena siis kolme henkilöä.
– Jonossa viimeisenä ollut auto oli ajanut kahden muun perään, kertoo Kontio.
Yksi autoista oli runnoutunut onnettomuudessa sen verran pahasti, että pelastuslaitos joutui leikkaamaan autoa, jotta henkilö saatiin ulos ajoneuvosta. Palomestari Kontio ei osaa sanoa osallisten saamista vammoista tarkemmin, mutta paikalla oli ensihoidon yksikkö.
Myöskään onnettomuuden syyhyn Kontio ei ota kantaa. Yleisesti voidaan todeta, että tiet ovat liukkaat niin ajo- kuin kevyen liikenteen väylillä.
Onnettomuus aiheutti jonkin verran liikennehaittaa Kaarlelankadulla, mutta tilanne on normalisoitunut.