Paikallisuutiset

Koronan omituinen kääntöpuoli: Potilasmäärät terveysasemilla puolittuneet ja soitotkin vähentyneet kolmanneksella – "Älkää jättäkö sairauksianne hoitamatta", varoittaa toimialuejohtaja Lotta Seppinen Soitesta Kokkolasta

Soitessa aletaan olla jo huolissaan: jäävätkö monet muut sairaudet hoitamatta koronan saadessa kaiken huomion

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Soitessa aletaan olla jo huolissaan vähenevistä potilasmääristä. Soiten terveysasemille tulevien puheluiden määrä on laskenut noin 30 prosentilla korona-aikana ja fyysisten vastaanottojen määrä on jopa puolittunut normaalitasosta.

– Varsinkaan tämä puhelinsoittojen määrän lasku ei näytä hyvältä. Olemme pyrkineet vähentämään vastaanottoon tulevien määrää turvallisuussyistä, mutta puhelinkontakteja olemme päinvastoin suosineet. Nyt näyttää, että kaiken kaikkiaan kontaktien määrä perusterveydenhuoltoon laskee, mikä on huolestuttavaa, terveyden ja sairaanhoidon toimialuejohtajaLotta Seppinen Soitesta kertoo.

Hän muistuttaa, että päivystykseen ja kiireettömään hoitoon voi ottaa yhteyttä koronasta huolimatta. Jos ihmisellä on vaivaa tai kipuja tai muita syitä ottaa yhteys vastaanottoon, näin pitää tehdä kuten ennenkin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Soiten palveluissa merkittävänä erona aiempaan on se, että kuntayhtymä pyrkii hoitamaan etäkontakteilla kaikki ne asiat, jotka eivät ehdottomasti edellytä käyntiä terveysasemalla.

Päivystykseen ja kiireettömään hoitoon pitää ottaa yhteyttä koronasta huolimatta. Jos ihmisellä on vaivaa tai kipuja tai muita syitä ottaa yhteys vastaanottoon, näin pitää tehdä kuten ennenkin. Lotta Seppinen Terveyden ja sairaanhoidon toimialuejohtaja, Soite

Koska kontaktien määrä on laskenut, on samalla lailla laskenut myös perusterveydenhoidossa olleiden hoidettavien potilaiden määrä. Jotain on ehkä ymmärretty väärin.

– Vielä kerran. Perusterveydenhoitoon voi edelleen ottaa yhteyttä sekä päivystysasioissa että kiireettömissä asioissa. Fyysisesti vastaanotolle ei sen sijaan tarvitse tulla, vaan asia voidaan monesti hoitaa puhelimitse etänä. Voimme palvella myös videoyhteyden avulla, mutta läheskään aina se ei ole tarpeellista, Seppinen kertoo.

Jos ihmiset karttavat nyt vaivojensa hoitoa, Seppisen mukaan on uhkana, että oireet kärjistyvät sitten, kun koronatilanne on pahimmillaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tällöin kapasiteetti uhkaa kuormittua. Nythän on hyvä sauma hoidattaa vaivat kuntoon, sillä terveyskeskuksissa on tilaa ja henkilökuntaa. Mikäli vastaanotolle paikan päälle tulo arvioidaan tarpeelliseksi, on terveydenhuollon ammattilainen arvioinut, että vaivan hoitamatta jättäminen aiheuttaisi suuremman riskin terveydelle kuin vastaanotolle tulo, Seppinen korostaa.

Vaarana perusterveydenhuollon välttelyssä voi olla myös se, että sairaus tai vaiva pahenee, ja silloin joudutaan lopulta turvautumaan päivystykseen tai erikoissairaanhoitoon.

– On aina parempi hoitaa vaiva ajoissa kuin lykätä sitä, Seppinen sanoo.

Myöskään perussairauksien turvakokeita laboratorioissa ei ole yleensä syytä viivyttää. Seppinen neuvoo potilaita ottamaan tarvittaessa yhteyttä perussairauksien hoidon vastuuhoitajiin ja lääkäreihin, ja keskustelemaan heidän kanssaan turvakokeiden otosta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Eli niin sanotusti omin päin ei saa turvakoetta väliin jättää, Seppinen neuvoo.

Syynä aiempaa vähäisempään yhteydenottoon voi olla, että terveydenhuollon kuormittamista vältellään ja toisaalta, että terveyskeskuksia kartellaan koronatartunnan pelossa. Pelot ovat Seppisen mukaan pääsääntöisesti turhia.

– Terveyskeskuksen kuormittamista ei tarvitse pelätä, sillä koronatilanne Keski-Pohjanmaalla on vielä hyvin hallinnassa, eikä etäasiointi lisää koronatartunnan riskiä.

Väärinkäsitys kuormittamisesta voi johtua, että K-P:n keskussairaala ja Oulun yliopistosairaala ovat peruneet kiireettömiä erikoissairaanhoitoja. Sen sijaan kiireellinen hoito jatkuu erikoissairaanhoidossa pääsääntöisesti normaalisti.

– Kiireettömästä erikoissairaanhoidosta on siirretty resurssia koronahoitoihin varautumiseen. Henkilökuntaa on koulutettu tehohoitoon ja hengityslaitteiden käyttöön. Muutoin toiminta on jatkunut keskussairaalassa pääasiassa normaalisti, Lotta Seppinen kertoo.

Etävastaanotto on terveyskeskuksissa päivän nimi. Sillä tavalla ehkäistään sataprosenttisesti kontaktista aiheutuva tartunta. Seppisen mukaan etävastaanottoa ei todellakaan tarvitse kainostella, sillä vastaanotto tapahtuu tavallisesti perinteiseen tapaan keskustelemalla puhelimessa. Apuna on myös chatti ja sähköinen asiointi, mutta tietokonetta ei todellakaan välttämättä tarvita asioiden hoitamiseen.

– Eli asiakkaat voivat ottaa tavalliseen tapaan yhteyttä päivystysasioissa päivystykseen ja kiireettömissä asioissa terveyskeskusvastaanotolle kiireettömään ajanvaraukseen. Koronaepäilyille on taas oma poliklinikka Kokkolan terveyskeskuksessa ja oma päivystys Keski-Pohjanmaa keskussairaalassa, Lotta Seppinen toteaa.

Fakta

Terveysasemat hiljentyneet

Kontaktit terveysasemalle vähentyneet 30 prosentilla Soitessa

Perusterveydenhuollon vastaanotot vähentyneet

Fyysinen asiointi terveysasemalla puolittunut

Etävastaanottotoiminta lisääntynyt

Tartuntariskiä vähennetty avaamalla erillisiä vastaanottoja ylähengitystieinfektioista kärsiville

Asiakkaita kehotetaan hoidattamaan sairauksiaan

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä