Paikallisuutiset

Koronaviruksen löytyminen Kokkolan ja Pietarsaaren jätevesistä ei tullut yllätyksenä infektioylilääkärille: "Se oli ihan loogista" – THL:n jätevesiseuranta voi kuitenkin antaa tärkeän ennakkovaroituksen

Koronavirusta erittyy tartunnan saaneiden ulosteisiin jo ennen oireiden ilmaantumista. Kokoomanäytteitä kerätään esimerkiksi Kokkolasta Hopeakivenlahden jätevedenpuhdistamolta.
Koronavirusta erittyy tartunnan saaneiden ulosteisiin jo ennen oireiden ilmaantumista. Kokoomanäytteitä kerätään esimerkiksi Kokkolasta Hopeakivenlahden jätevedenpuhdistamolta. Kuva: Clas-Olav Slotte

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokkolan ja Pietarsaaren jätevesissä on havaittu ensimmäisen kerran koronavirusta. Havainnot tehtiin seuranta-ajalla 13.–26. syyskuuta.

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten infektioylilääkäriMarko Rahkonen ei yllättynyt uutisesta.

– Olemme todennet useita tartuntoja, joten oli ihan loogista, että koronavirusta löytyy myös alueen jätevesistä. Olisin enemmän huolissani, jos jätevesistä olisi löytynyt koronaa, mutta emme olisi tienneet yhdestäkään tartuntatapauksesta, Rahkonen sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kartoittanut koronaviruksen esiintymistä Suomen jätevesissä keväästä lähtien. Tarkoituksena on saada ennakkovaroitus paikallisen tartuntatilanteen muutoksesta: se voi auttaa ennustamaan uuden epidemian tuloa ja etenemistä.

Koronaviruksen esiintymistä tutkitaan mittaamalla puhdistamattomasta jätevedestä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää. THL:n mukaan testi ei kerro viruksen elinkyvystä tai tartuttavuudesta, vaan ainoastaan siitä, esiintyykö koronavirusta viemäriverkoston piirissä olevissa kotitalouksissa vai ei.

Jätevesiseuranta voi siis tuottaa tärkeän ennakkovaroituksen, mikäli jollakin paikkakunnalla todetaan koronavirusta jätevesistä, vaikka tartuntoja ei ole henkilötestauksessa havaittu. Silloin viranomaiset voivat kiinnittää erityistä huomiota koronavirusepidemian torjuntatoimiin.

Koronaviruksen esiintyminen puhdistamattomassa jätevedessä raportoidaan viikoittain viideltä puhdistamolta: Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Kuopiosta ja Oulusta. Lisäksi näytteitä kerätään joka toinen viikko 23 paikkakunnalta, esimerkiksi Kokkolasta ja Pietarsaaresta. Kuukausiseuranta edustaa noin 60 prosenttia Suomen väestön jätevesistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella näytteitä kerätään Kokkolasta Hopeakivenlahden jätevedenpuhdistamolta. Tämän viemäriverkoston piirissä on noin 36 000 asukasta.

Pietarsaaren kaupunki kuuluu puolestaan Vaasan sairaanhoitopiirin alueelle, ja siellä näytteitä kerätään Pietarsaaresta Alhedan jätevedenpuhdistamolla. Tähän viemäriverkostoon kuuluvat Pietarsaari, Pedersöre, Uusikaarlepyy ja Luoto, ja verkoston piirissä on noin 31 000 asukasta.

Lisää aiheesta:

Koronaa havaittiin Kokkolan ja Pietarsaaren jätevesissä syyskuun lopulla

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokkolassa ja Pietarsaaressa etsitään koronaa jätevedestä – "Autamme mielihyvin yhteistä hyvää", Kokkolan Veden vesilaitosjohtaja Esa Jokela kertoo

Koronavirusta on todettu jätevesissä usean kaupungin alueella mutta ei Kokkolassa: THL:n tutkimus antaa paikkakuntakohtaista lisätietoa epidemiatilanteessa

Fakta

Näin jätevettä tutkitaan

Koronavirus päätyy viemäriin tartunnan saaneiden ulosteiden ja hengitystie-eritteiden mukana.

Viemäriverkosto kokoaa yhteen ja kuljettaa jätevedenpuhdistamolle yhden tai useamman paikkakunnan jätevedet.

24 tunnin kokoomanäytteet kerätään jätevedestä ennen puhdistusta puhdistamojen omilla automaattisilla keräyslaitteilla. Kerätyt näytteet toimitetaan kylmäkuljetuksena vesimikrobiologian laboratorioon Kuopioon.

Laboratoriossa vajaa desi jätevettä tiivistetään alle yhden millilitran tilavuuteen. Sen jälkeen esiintyvyyttä tutkitaan mittaamalla näytteestä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivut

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä