Kulttuuri

"Korvat auki, sielu avoimena": Trio Fratresin 30-vuotisjuhlakonsertissa kuullaan jättikattaus suomalaista musiikkia – Kokkolan Talviharmonikka käynnistyy

Lauantai-aamuna pääkaupungista lähti kokonainen junavaunullinen muusikoita, musiikinopiskelijoita ja kuulijoita kohti Kokkolaa. Trio Fratresin 30-vuotisjuhlakonsertti soitettiin perjantai-iltana Helsingin musiikkitalossa, ja tänään se kuullaan Kokkolassa. Konsertti avaa Kokkolan Talviharmonikka-festivaalin, jolla puolestaan on 25-vuotisjuhlavuosi.

Raimo Vertaisen, Heikki Jokiahon ja Toni Hämäläisen vuonna 1994 perustama harmonikkatrio konsertoi aktiiviaikoinaan paljon ulkomailla, mutta sen toiminnan kulmakivenä oli suomalaisten säveltäjien kanssa tehty yhteistyö. Trio Fratres on tilannut ja kantaesittänyt teoksia niin monelta säveltäjältä, että niitä ei tässä voi edes luetella. Sen sijaan ne kaikki voi nyt kuulla samassa konsertissa.

Trio Fratresin jäsenet eivät juhlakonsertissa harmonikkoihin tartu, vaan lavalla nähdään neljä nuorten soittajien kokoonpanoa: liettualainen Trio UnSeen, tanskalainen Trio Femella ja suomalaiset Trio Acctron sekä Bare(ly) Trio. Viimeisessä soittaa myös Raimo Vertaisen tytär ja hänen assistenttinaan Talviharmonikassa työskenteleväSonja Vertainen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Bare(ly) Trio esittää konsertissa neljä teosta, joista eniten töitä on Sonja Vertaisen mukaan ollut Herman Rechbergerin kappaleessa Karadeniz.

– Prosessi on ollut monivaiheinen. Alussa se lähenteli epätoivoa ja lopulta päädyttiin innostukseen. Kävi niin, että hankalimmasta kappaleesta tuli suosikki.

Karadenizissä tärkeässä roolissa ovat rytmiset elementit, ja Vertaisen mukaan siinä on kohtia, joissa pulssia ei kerta kaikkiaan löydy.

– Siinä täytyy soittajien vain heittäytyä jamittelemaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aivan erilaista musiikkia on Jukka Tiensuun FraTango, jossa koko trio soittaa Vertaisen mukaan kuin yhtenä harmonikkana.

– Valitsimme säveltäjiä, jotka meitä itseämme kiinnostivat, ja keskenään mahdollisimman erilaisia, kertoo Raimo Vertainen Trio Fratresin kantaesityspolitiikasta.

Raimo Vertainen ja Sonja Vertainen Kokkolan Talviharmonikan tiedotustilaisuudessa tammikuussa.
Raimo Vertainen ja Sonja Vertainen Kokkolan Talviharmonikan tiedotustilaisuudessa tammikuussa. Kuva: Markku Jokela

Bare(ly) Trio soittaa konsertissa myös Olli Kortekankaan ja Kimmo Hakolan teokset. Muilta trioilta kuullaan muun muassa Juhani Nuorvalan, Tuomas Kantelisen ja P.H.Nordgrenin musiikkia.

Soitettavat teokset eivät ole helppoja, joten Vertaisen mukaan juhlakonserttia suunnitellessa oli mietittävä, mistä soittajat saadaan. Kolmen vuoden prosessissa yhteistyötahoiksi löytyivät Sibelius-Akatemian lisäksi tanskalainen ja liettualainen musiikkikorkeakoulu. Molemmista maista Suomeen ovat saapunut paitsi itse esiintyjät, myös iso ryhmä opiskelijoita. Monille heistä suomalaiset säveltäjät eivät ennestään olleet tuttuja. Trio Fratresin juhlakonsertin myötä tehdäänkin eräänlaista suomalaisen musiikin vientityötä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Raimo Vertainen ei ennen perjantaita ollut omien sanojensa mukaan kuullut esityksistä nuottiakaan. Hän ei ole halunnut puuttua tulkintoihin.

– Nämä ovat uuden sukupolven tulkintoja näistä teoksista.

Juhlakonsertissa on kaksi väliaikaa ja soivaa musiikkia on yli kaksi tuntia. Raimo Vertainen kuvaa sitä matkaksi, jossa yleisön kannattaa olla "korvat auki ja sielu avoimena".

Kokkolan Talviharmonikan isoimmat konsertit sijoittuvat viikonloppuihin, mutta ohjelmaa riittää myös arkipäiviin. Sonja Vertainen kertoo, että joitakin perinteisiä ohjelmamuotoja, kuten saunakylää, ei voitu korona-aikana järjestää, joten vasta nyt oikeastaan palataan normaaliin. Mikä se sitten onkaan.

– Tämä vuosi näyttää monelle festivaalille, mihin suuntaan lähdetään, toteaa Raimo Vertainen.

Kokkolan Talviharmonikan muotoutuminen sellaiseksi festivaaliksi, joka se tänä päivänä on, on hänen mukaansa vienyt 25 vuotta. Vertaisen mukaan keskeistä on toimia kaupungissa osana yhteisöä. Hänen mielestään persoonallisen tapahtuman edellytys on, että sen johtaja asuu kaupungissa.

Trio Fratresin 30-vuotisjuhlakonsertti Keski-Pohjanmaan konservatorion salissa la 11.2. kello 18.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä