Kokkola-lehti

“Koskaan ei ole harmittanut töihin lähtö”, toteaa 60 vuotta kampaamoa pyörittänyt kokkolalaiskampaaja

Kokkolalaisnainen Seija Pöllänen on 77-vuotias kampaaja. Työ maistaa edelleen mukavalta.

Ihan juuri ja saman aikaisesti monta ihmisikää sitten oli tammikuu vuonna 1964.

Tuosta vuodesta voisi kertoa esimerkiksi sen, että tuolloin elettiin Suomessa Kekkosen aikaa ja liioittelua ei ole väittää, että koko maailma innostui tuona vuonna Beatlesista.

Silloin tanssilavoilla soi tango ja rautalanka, Suomessa jytättiin myös letkajenkkaa.

Merkittävä vuosi se oli myös kokkolalaisen Seija Pölläsen elämässä. Hän nuorena, vasta valmistuneena kampaajana, perusti Kokkolaan oman kampaamon.

– Siihen aikaan oli kampaamolinja ainoastaan ruotsinkielisenä Vaasassa järjestettynä. Minä kaikeksi onneksi pääsin 14- vuotiaana oppisopimuksella Vieno Brandtin kampaamoon. Sieltä valmistuin joulukuussa 1963, ja jo tammikuussa perustin oman kampaamon Repolan tukkuliikkeen yläkertaan, kertoo Pöllänen uransa alkutaipaleesta.

Nuori vastavalmistunut kampaaja sai paiskia töitä olan takaa, asiakkaita piisasi pilvin pimein.

– Sehän on sanomattakin selvää, että nuoret haluavat nuoren kampaajan asiakkaiksi. Siihen aikaan suosittuja olivat tupeeraukset, pallokampaukset ja permanentit. Tansseissa käytiin paljon ja sinne haluttiin hiukset laitattaa kuntoon, muistelee kampaaja.

Seija Pöllänen pyörittää linja-autoasemalla sijaitsevaa kampaamoaan edelleen. Alun perin liike sijaitsi tien toisella puolen, siitä se siirtyi linja-autoaseman tiloihin. Kioskin tarvitessa laajennustilaa kampaamo muutti nykytiloihin. Kampaamo Seijaan pääsee joko linja-autoaseman käytävältä tai lähtölaitureiden puolelta.

Edelleen kampaamossa perkolaattorikahvit keitetään arkiaamuisin seitsemän jälkeen. Kampaamon ovi on edelleen avoinna aamukahdeksasta lähtien asiakkaille.

– Eipä se salalaisuus ole, että suurin osa asiakkaistani on hautausmaalla. Monesti hirvittää Kokkola-lehden kirkollisia ilmoituksia selailla, kertoo Pöllänen.

Toisaalta hän toteaa asian olevan ihan luonnollista.

Useimmiten Seijan asiakkaat leikkuuttavat hiukset, enää harva haluaa värjäyksen saati permanentin. Asiakaskuntaan kuuluu muutama mieskin.

– Minulla on muutama asiakas ihan sieltä alkuajoista saakka pysynyt vakioasiakkaina, hän kertoo.

Onpa eräskin 92- vuotias asiakas, joka edelleen käy hiuksensa laitattamassa ja paikalle kurvaa omalla autollaan.

Voi uskoa, että salaisuus poikineen on Kampaamo Seijan tuolissa jaettu.

– Mulle voi puhua ihan mistä vain. Kirjoittamaton sääntö on se, että kaikki täällä puhuttu jää tänne.

Pitkän uran tehnyt ammattilainen haluaa edelleen jatkaa työskentelyään. Iän tuomaa kremppaa on kropassa, mutta pää leikkaa kuin partaveitsi ja huumoria löytyy.

– Tottakai tyttäreni minua on toppuutellut jo pitkään. Hän on monesti minulle todennut, että “käyt vain työn ilosta töissä. Ei kampaamo mitään tuota”. Mutta minä haluan jatkaa työn tekemistä. En ole valmis lopettamaan. Olen niin seurallinen ihminen, että nautin asiakkaista ja keskusteluistamme. Siksikin on niin harmi, ettei enää ole niin vilkasta kuin joskus aikanaan oli.

Kampaaja Pölläsen huoli on se, että viime joulukuussa lakkautettu seinäpuhelin saattoi vähentää asiakaskuntaa. Moni vanhoista asiakkaista ei hoksaa, että puhelinnumero on muuttunut kännykkänumeroksi.

– Muistisairautta on asiakaskunnassa aika lailla. Se on harmi, ettei enää muistisairasta tuoda kampaamoon. Olisi varmasti mukava istua tuttuun penkkiin hiusten leikkuuseen. Saattajan pitäisi sen aikaa odotella.

Seija Pölläsen äiti oli aikanaan parturi. Tyttösenä Seija oli tokaissut, ettei hänestä ainakaan parturia tulisi. Niin vain elämä vei mennessään. Uraa on takana hurjat 60 vuotta.

Jos aikakelloa käännettäisiin takaisin 60-luvulle, lähtisitkö enää tälle alalle?

– Tämä on ollut minulle ainoa oikea valinta. Päivääkään en ole katunut. Kampaamoni on antanut minulle ihan kaiken. En ole tarvinut muuta. Voin täydestä sydämestä sanoa: Ikinä minua ei ole harmittanut töihin lähtö.

En ole valmis lopettamaan.