Paikallisuutiset

Kuntavaaliehdokkaan mielipide: Erilaiset vaalit

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vuonna 2019 ollessani eduskuntavaaleissa ehdolla, kampanjointi tapahtui ihmisten parissa. Tapahtumia oli pitkin maakuntia, kaupunkeja ja kyliä. Ihmiset tulivat tapaamaan, kertomaan ideoita ja asioita, joillekin oli tärkeää tulla antamaan myös se negatiivinen palaute. Minun tai puolueen takia oli kuitenkin saavuttu tuomaan negatiivinen viesti, koin sen myös tärkeänä. Ei tule kehitystä, ilman palautetta.

Joskus palautteen vastaanottaminen sattui, joskus jäin murehtimaan sitä pitkäksikin aikaa. Toisaalta halusin jatkaa omaa linjaa tiedostaen, etten voi sillä kaikkia miellyttää. Olen vajavainen, kuten moni ihminen, mutta ylpeästi tällainen kuin olen.

Nämä vaalit tulevat olemaan meille kaikille ehdokkaille haasteelliset. Itse kaipaan suunnattomasti ihmisten pariin. Kaipaan hymyjä, ilmeitä, eleitä, äänen painoja ja ihmisten läheisyyttä. Kirjoitettu sana somessa on haastava. Sen lukeminen ja ymmärtäminen on kiinni sinun omasta mielentilasta. Huonona päivänä kommentti painuu suoraan ihon alle ja hyvänä otat kommentin vastaan eri tavalla. Kirjoittaessa kommenttia takaisin, kehottaisin kaikkia miettimään, onko sinulla tänään kumpi päivä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjoitettu sana somessa on myös ankaran kylmä. Ei hymyä, ei sävyjä ja paljon väärinymmärryksen mahdollisuuksia. Somevaalit tulee kasvattamaan meitä kaikkia ihmisenä. Nämä ei myöskään tavoita kaikkia äänestäjiä ja tilanne saattaa myös karsia äänestämään lähtijöitä.

Kaipaan myös ehdokastovereita muista puolueista. Eriväristen telttojen kylä rakentui eri tapahtumiin ja me ehdokkaat sekä vapaaehtoiset kävimme toivottamassa toisille onnea, vaihtamassa kuulumisia ja sekä tekemässä tuttavuutta. Saimme ja annoimme vertaistukea yli puoluerajojen. Tämän puutteen koen myös suureksi ongelmaksi. Osasta ehdokkaista tulee työtovereita erilaisissa kunnan toimielimissä sekä valtuustossa. Kuinka paljon helpompaa valittujen on tehdä töitä yhdessä, kun tietää toisista enemmän kuin nimen.

Kunnioitetaan rajoitteita ja suosituksia, niitä ei turhaan laiteta ja muistetaan arvostaa niitä eturintamassa työskenteleviä, jotka meidän kaikkien eteen töitä tekee. Elämä on kompromisseja ja puoleen väliin kävelemistä. Ilman eri puolueita meillä ei olisi myöskään mielipiteitä, eikä tervettä kilpailua.

Nämä vaalit jäävät historiaan, kirjoitetaan yhdessä historiaa ja samalla rakennetaan tulevaisuutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ulpu Keränen,

Kuntavaaliehdokas (ps.),

Kokkola

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä