Paikallisuutiset
Kuntien tuleva eläkejohtaja antaa kovan arvion Suomen talouden kasvusta – Jaakko Kianderia huolestuttaa kuitenkin erityisesti yksi asia koronasta toipuvassa taloudessa
Suomen talous on selvinnyt koronasta paremmin kuin kukaan osasi odottaa, sanoo Kevan toimitusjohtajana syksyllä aloittava valtiotieteiden tohtori Jaakko Kiander. Koronan jälkeisessä maailmassa Suomen taloutta odottavat kuitenkin samat vanhat ongelmat kuin ennen pandemiaa.
– Suomen taloudella menee kaikilla mittareilla katsottuna suorastaan hämmentävän hyvin, sanoo Eläketurvakeskuksen tutkimuksesta ja suunnittelusta vastaava johtajaJaakko Kiander.
Hän uskoo, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna noin neljä prosenttia. Se on selvästi virallisia talousennusteita optimist