Paikallisuutiset
Lasten koronarokotukset saattavat alkaa Suomessakin – Kuinka luottavaisin mielin jopa alle 12-vuotiaan voisi viedä rokotettavaksi?
EU-maissa rokotetaan jo varhaisteinejä eli 12–15-vuotiaita lapsia. Mika Rämet johtaa Suomen osuutta tutkimushankkeesta, jossa selvitetään koronarokotusten soveltuvuutta tätäkin nuoremmille. Lasten rokottamisen aloittamisesta ei ole Suomessa vielä päätöstä, ja alle 12-vuotiaiden rokotukset alkavat aikaisintaan ensi vuonna.
Lasten rokottaminen koronavirusta vastaan saattaa alkaa lähiaikoina myös Suomessa. Alle 12-vuotiaiden osalta rokotukset voivat käynnistyä aikaisintaan ensi vuoden puolella.
Rokotteen antaminen 12–15-vuotiaille sai toukokuun lopussa Euroopan lääkeviraston hyväksynnän. Meillä päätöksenteko rokotteen an