Paikallisuutiset

”Liikenneturvallisuutta vaarantavat reiät toki paikataan” – Huonokuntoisten maanteiden määrä kasvaa taas sadoilla kilometreillä

Suomessa pysyvät ensi vuonna vain valtaväylät hyvässä päällysteessä, jos esitetyt määrärahat tiestön kunnossapidolle toteutuvat. Hallituksen budjettiriihessä päätetään, miten käy valtiovarainministeriön esittämille rajuille leikkauksille väyläverkon kehittämiseen. Kokkolassa jännitetään, kuinka liikenne- ja viestintäministeriön kiristyvä budjetti vaikuttaa valtatie 8:n kehittämishankkeen rahoitukseen.

Valtatie 8 Kokkolan keskustasta Kajaanintien risteykseen on yksi liikenteen isoista kehittämishankkeista, jotka Väylävirasto on listannut investointiohjelmaansa. Päätös hankkeiden rahoittamisesta on kuitenkin eduskunnan käsissä. Kuva: Jukka Lehojärvi

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella, johon Keski-Pohjanmaakin kuuluu, maanteitä päällystetään tänä vuonna noin 100 kilometrin matkalta. Päällysteisiin ja tiemerkintöihin on käytettävissä 14 miljoonaa euroa ja päällysteiden paikkauksiin noin 2,5 miljoonaa euroa.

Vuonna 2022 päällysteisiin ja tieme

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä