Mielipiteet
Lukijan mielipidekirjoitus: Arvon jokainen ansaitsee — koulussa koko henkilökunta
Jokainen ammatti ja työtehtävä on arvokas. Olen opettajan työhistoriani aikana jo pitkän seurannut ja usein jutellut koulun muun henkilökunnan kanssa. He ovat hyvin merkittävässä mutta palkallisesti varsin eriarvoisessa asemassa. Sairaalassa on tunnetusti myös valtava hierarkia. Koulumaailmassa ollaan näennäisesti ehkä tasa-arvoisempia.
Koulun muu henkilökunta huolehtii meidän hyvinvoinnistamme: puhtaus, ruoka jne. Arvostan todellakin esimerkiksi talonmiehiä, jotka ovat olleet työhistoriani aikana varsin avuliaita. Kanslistit ovat todella tehokkaita ja palveluhenkisiä. Koulukuraattorit ovat koulumme sosiaalityöntekijöitä.
Kuitenkin saa joskus kuulla, että me opettajat olemme jopa etäisiä muuhun henkilökuntaan. Eikö me kaikki olla henkilökuntaa? Kouluavustajat ovat nousseet hyvin keskeiseen asemaan ja toimivat apuopettajina. Heidän saama korvaus työstä on hävettävää. Silti heillä teetätetään jopa suurimman osan tuntityöskentelystä. Oppilaat ovat yhä hankalampia ja järjestyshäiriöt ovat lisääntyneet. Mielestäni kouluavustajia ”passuutetaan”.
Eräillä paikkakunnilla ollessani huomasin, että koulun henkilökunta oli mielissään, kun vaihtaa muutaman sanan joka päivä tai jopa antaa joululahjan suklaarasian muodossa. Pieni asia voi olla suuri asia. Monesti ystävällinen hymy voi riittää. Mikä estää meidän opettajien istua esimerkiksi keittäjien ja siivoojien kanssa samaan ruokapöytään tai jopa moikata heitä ns. taukotuvassa?
Nykyään puhutaan opettajien jaksamisesta, mutta entä ”muu henkilökunta”?
Koulu ja mikä tahansa työpaikka on kokonaisuus ja pienetkin asiat vaikuttavat työilmapiiriin. On varsin ikävää kuulla kommentin: ”Se opettaja x ei tervehdi, on jopa ylimielinen…!”
Kyllä apua helposti pyydetään, mutta missä on koulun muun henkilökunnan arvostus? Arvostus on jäänyt sanahelinäksi, kun vain jotain pitää vain sanoa muodon vuoksi. Missä ovat todelliset teot, jossa muun henkilökunnan arvostus tulee esille?
Lehtori
Haluatko jatkaa keskustelua? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.