Mielipiteet
Lukijan mielipidekirjoitus: Vanhuksen mietteitä välirikoista sukupolvien välillä
Kun ihminen tulee vanhaksi, hän saattaa kadottaa yhteyden omaisiinsa ja lähimmäisiinsä. Syynä voivat olla esimerkiksi väärinkäsitykset tai ideologiset ajatukset eli omaksutut opit. Yhteyden katoaminen on tosi iso rangaistus vanhalle ihmiselle, joka ei ole omaksunut nykyisiä oppeja ja ohjeita.
Meillä vanhoilla ihmisillä on mm. moraalikäsitykset aivan erilaisia kuin nykymaailman nuorilla. Minusta on tärkeää, että näistä eri käsityksistä keskusteltaisiin avoimesti. On aivan turhaan luulla, että vanhan opin omaksunut iäkäs ihminen hyväksyy nykyiset moraalikäsitykset. Liitot samaa sukupuolta olevien kanssa tai jopa suuret ikäerot ovat suvaitsemattomien silmissä kielletty.
Kuinka esimerkiksi minä 1900-luvun puolivälissä syntynyt nyt vuonna 2023 voin hyväksyä samaa sukupuolta olevien liitot?
Meillä ihmisillä on erilaiset ajatukset ja käsitykset monista nykyisistä tavoista. Otan esimerkin samaa sukupuolta olevan parin avioliitosta. Kun olin itse nuori, oli vain mies ja nainen, jotka hyväksyttiin aviopariksi. Usein mies valitsi naisen aviopuolisoksensa, joskus valitsijana olivat vanhemmat tai jopa tuleva vaimo. Näin se meni minun nuoruudessa, ei ollut sallittu muunlaiset liitot.
Kuinka esimerkiksi minä 1900-luvun puolivälissä syntynyt nyt vuonna 2023 voin hyväksyä samaa sukupuolta olevien liitot? Tätä pitää pohtia omassa päässä, kun apuja ei ole saanut muuta kuin jostain TV-ohjelmista, joissa puhuvat yli hilseen menevät tietäjät. Nämä asiat olisi ollut parempi hoitaa rehellisesti puhumalla omien nuorten kanssa.
Nykynuoriso on valveutunut ja varmasti osaa opastaa näissä asioissa, ehkä samoin kuin me aikoinaan kertoa kukista ja mehiläisistä.
Kuluu pitkä aika, että viimein vanhus saa oman pään sisällä tietoisuuden ja ymmärryksen sekä hyväksynnän tästä asiakokonaisuudesta. Särö kasvaa isoksi uomaksi, joka tuntuu mahdottomalta täyttää hyvillä sanoilla niin, että olemassa oleva välirikko korjaantuu.
Kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa olla yhdessä. Ei minulla ole oikeutta olla hyväksymättä sitä, vaikka se on joskus tuntunut olleen luonnoton minun nuoruudessa. Tosiaan elämän useat lait ja käytännöt on minun pitänyt hyväksyä nyt 2020-luvulla.
Useat ovat epäonnistuneet omissa bisneksissään. Hienot ideat, joita ovat tukenee omat vanhemmat ja jopa parhaimmat kaverit takaamalla lainoja. Kun bisnekset jostain syystä menivät mönkään, velat jäivät vain käteen ja takaajille lankesivat lainat. Mitään ei ollut tehtävissä. Vanhemmat joutuivat maksumiehiksi, meni talot, maat ja mannut. Samoin kävi parhaimmille kavereille.
Onko mitään enää tehtävissä?
On. Asianosaiset pitää tavata rehellisessä mielessä ja sopia asiat. Sovittelussa voi tässäkin tapauksessa olla apuna ammattisovittelijat. On paljon parempi kaikille osapuolille, kun asiat sovitaan ja pidetään sopimukset. Puhevälit vanhempien ja kavereiden kanssa on parempi kuin pakoilu ja piiloutuminen. Ne eivät auta, onhan asiat olemassa ja muistuttamassa yötä päivää. On parempi laiha sopu kuin lihava riita.
Näillä ajatuksilla mennään eteenpäin vuonna 2023.
Motto: Hyväksyn asiat, joita en voin muuttaa, koska voin muuttaa vain itseäni
Nimimerkki Vielä ei ole myöhäistä, sillä minä elän
Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.