Paikallisuutiset
Luonto, merellisyys ja historia ovat Kokkolan valttikortteja – Kokkolan Matkailun uusi toimitusjohtaja Teea Pietilä luottaa myös alueen tapahtumatarjontaan: "Tapahtumien ympärillä olevaa kulttuuria voisi kuitenkin kehittää"
Luonto, merellisyys ja historia. Ne ovat Kokkolan Matkailun tuoreen toimitusjohtajan mielestä Kokkolan valttikortteja.
– Historian osalta meillä on jo helposti lähestyttävä vanha kaupunki ja toimiva museo, mutta voisimme lisätä tarinankerrontaa. Siitä saadaankin sitten hyvä silta merenkulkuun ja merellisyyteen. Pitää muistaa, että merellä on ollut tärkeä rooli siinä, että Kokkola on ylipäätään olemassa, heinäkuun alussa toimitusjohtajan virassa aloittanutTeea Pietilä sanoo.
Tarinoita voisi Pietilän mukaan yhdistää matkaoppaisiin, ja merenrannalle pääsyä kannattaisi helpottaa pyörävuokrauksen avulla.
– Käytän kesän siihen, että kartoitan mitä kaikkea täältä löytyy ja millaiset vahvuutemme ovat. Sitten ryhdymme miettimään, mitä vahvuuksia haluamme jalostaa pidemmälle ja mitkä ovat oikeat kohderyhmät.
Käytän kesän siihen, että kartoitan mitä kaikkea täältä löytyy ja millaiset vahvuutemme ovat. Teea Pietilä Kokkolan Matkailun toimitusjohtaja
Kokkolaan halutaan sekä kotimaisia että ulkomaisia matkailijoita. Pietilän mukaan kotimaan matkailijat ovat kiinnostuneita historiasta ja kulttuurista, kun taas esimerkiksi keskieurooppalaiset kaipaavat luonnonrauhaa.
– Suurista kaupungista tulevien matkailijoiden silmissä Kokkolassa on paljon koskematonta luontoa ja keskustassakin vallitsee syvä hiljaisuus.
Koska Pietilä on tehnyt töitä muun muassa Espanjassa, Kreikassa ja Italiassa, hän tietää mistä puhuu. Välimeren maissa kyllä osataan sijoittaa Suomi kartalle, mutta siellä ajatellaan, että Suomen talvi on pitkä eikä kunnon kesää olekaan.
– Kun olen kertonut italialaisille ystävilleni kesän helteistä, he ovat yllättyneet. He eivät ole ajatelleetkaan, että Suomessa voisi olla lämmintä, Pietilä naurahtaa.
Suomessa keskitytään usein kesämatkailuun, ja Pietilän mielestä nyt olisi talven vuoro.
– Suomihan on Lappia lukuun ottamatta kesämatkailukohde, vaikka nimenomaan lumi ja talvi ovat meidän eksotiikkaamme ja mahdollistavat ainutlaatuisia kokemuksia. Siksi aionkin selvittää, mitä talvinen Kokkola voisi tarjota matkailijoille.
Vaikka Pietilä aikoo syksyn ja talven aikana ryhtyä konkreettisesti kehittämään esimerkiksi Kokkolan Matkailun verkkosivuja, hänen mielestään moni asia on jo nyt hyvin.
Majoituspaikkoja, kahviloita ja ravintoloita riittää jokaiseen makuun. Kokkolan tapahtumakalenterikin tuntuu olevan niin täynnä, että Pietilä ei ole tavoitteestaan huolimatta ehtinyt osallistua kaikkiin tapahtumiin.
– Mielestäni täältä ei puutu mitään tapahtumaa, mutta niiden ympärillä olevaa kulttuuria voisi kehittää. Haluaisin, että ihmiset eivät tekisi enää pikapyrähdyksiä parkkipaikalle, vaan tulisivat tapahtumiin pidemmäksi aikaa nauttimaan ja viihtymään.
Mikäli paljon puhuttu hybridiareena toteutuu, se antaa jatkossa mahdollisuuksia isommille tapahtumille. Pietilä ei kuitenkaan laske mitään sen varaan.
– Siellä järjestettävät tapahtumat olisivat kertaluontoisia, ja matkailun vetovoima on aina pitkäjänteisessä työssä.
Pietilä on jo saanut kaupunkilaisilta jonkin verran palautetta ja toivoo sitä jatkossakin. Hän kuitenkin muistuttaa, että Kokkolan Matkailu on osakeyhtiö, jolla on oma toimintasuunnitelma. Kaupunkisuunnittelu tai tapahtumien järjestäminen ei ole Kokkolan Matkailun vastuulla, vaan sen tehtävä on houkutella sekä kotimaisia että ulkomaisia matkailijoita Kokkolaan ja lisätä kaupungin tunnettuutta.
– Meidän tehtävämme on inspiroida ihmisiä tulemaan Kokkolaan. Se onnistuu ikiomilla ideoilla ja vahvalla yhteistyöllä, Pietilä toteaa.
Teea Pietilä
Kotoisin Kälviän Ruotsalosta.
Valmistui ylioppilaaksi vuonna 1996 ja opiskeli sen jälkeen kauppatieteitä Ruotsissa ja Skotlannissa.
Asunut 15 vuotta Ruotsissa ja pari vuotta Hollannissa ja Sveitsissä.
Työskennellyt EF-kielimatkoilla, Huhtamäki-konsernissa ja TUI-matkatoimistolla.
Työt ovat vieneet Hollannin, Sveitsin ja Ruotsin lisäksi Espanjaan, Kreikkaan, Sri Lankaan ja Italiaan.
Valittiin Kokkolan Matkailun toimitusjohtajaksi toukokuussa. Aloitti työt heinäkuun alussa.