Mielipiteet
Mikko Valtosen mielipidekirjoitus: Maahanmuuttopolitiikka on hallitusohjelman musta piste ja heikentää Suomen asemaa
Tuore hallitusohjelma ei tuo yritysten kaipaamaa merkittävää helpotusta osaavan työvoiman rekrytointiin Suomen rajojen ulkopuolelta, vaikka joitain kehitysaskelia tulevina vuosina otetaankin. Työperäisen maahanmuuton tarve tunnistetaan, mutta konkreettiset toimet jäävät liian lahoiksi odotuksiin ja työvoiman tarpeeseen nähden.
Yleiskuva hallitusohjelman maahanmuuttoon liittyvistä linjauksista jää negatiivisen puolelle. Tuleva maahanmuuttopolitiikka näyttää sisältävän enemmän rajauksia, rajoituksia, ehtoja ja vaikeutuksia kuin toivottuja toimenpiteitä maahanmuuton edistämiseksi.
Työntekijän oleskeluluvan tulorajan nostaminen, nopeampi oleskeluluvan päättyminen töiden loppuessa, suunnitelmat perheenyhdistämisen vaikeuttamiseksi sekä pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamisen hankaloittaminen eivät tule parantamaan Suomen asemaa globaalissa kilpailussa osaavasta työvoimasta. Päinvastoin nämä toimet luovat kuvaa Suomesta maana ja yhteiskuntana, johon omien rajojen ulkopuolelta ei olla tervetulleita. Työikäisiä on koko ajan vähemmän ja siksi on kriittistä, että Suomi panostaa maahanmuuttoon.
Puhtaasti työperäisen maahanmuuton näkökulmasta hallitusohjelmassa oli myös monia hyviä tavoitteita. Työperäisellä oleskeluluvalla olevan työnteko-oikeutta laajennetaan, Maahanmuuttoviraston lupakäsittelyn osa-automaatiota lisätään ja osaajien houkutteluun valitaan selkeät kohdemaat. Lisäksi oleskelulupien käsittelyyn tavoitellaan selkeää nopeutusta: työperusteinen oleskelulupa pitäisi irrota jatkossa maksimissaan kuukaudessa ja yli 4000 euroa tienaavan erityisasiantuntijan oleskelulupa viikossa.
Ei pidä kuvitella, että Suomeen olisi jonoksi asti ihmisiä.
Vahvasti positiivisen puolelle jää myös Suomen vetovoiman parantamiseen tähtäävät toimet. Selkeiden kohdemaiden määrittelyt ja suunnitellut verokannustimet ovat oikeansuuntaisia toimenpiteitä.
Kun maahanmuuttopolitiikka kokonaisuutena tiukentuu ja Suomen vetovoima todennäköisesti sen myötä laskee, on hyvä, että osaajien houkutteluun panostetaan. Ei pidä kuvitella, että Suomeen olisi jonoksi asti ihmisiä. Suomen pitää tehdä aktiivisesti töitä maailmalla, jotta tänne saadaan osaajia.
Kirjoittaja on Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija.
Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.