Paikallisuutiset

Muovipusseja käytetään suositusten vastaisesti biojätteen keräilyssä Ekoroskin alueella: "Paperipussiin siirtyminen vaatii omien tapojen muuttamista"

Jätteeenkäsittely-yhtiö ja biokaasulaitos suosittelevat käyttämään paperisia biojätepusseja, jotta kompostimultaan ei pääse mikromuovia.

Biojätteen pakkaaminen tavalliseen muovipussiin on vielä suurempi ongelma kuin biohajoavan muovipussin käyttäminen. Jätteenkäsittely-yhtiön Ekoroskin alueella muovipusseja tulee edelleen runsaasti biojätteen mukana vastoin Ekoroskin suosituksia.

Keskipohjanmaan uutisoi vuodenvaihteen molemmin puolin Ekoroskin suosituksesta käyttää paperipusseja biojätteen erilliskeräyksessä.

–  Paperipussi tuli mukaan kuvioihin, kun siirryttiin biojätteen erilliskeräykseen 2018. Ekorosk rupesi suosittelemaan paperisia biojätepusseja muovipussien tilalle, sanoo tiedottajaPia Grankvist.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän toteaa, että Ekoroskin suositus on kuitenkin vain suositus, ei pakko.

– Paperipussiin siirtyminen vaatii omien tapojen ja ajatusmallien muuttamista ja muutokset herättävät aina vastustusta. Uskon, että tässä on kyse tottumuksesta ja vanhoista tavoista, Grankvist sanoo.

Ekoroskille tulee päivittäin tuhansia biojätepusseja. Pia Grankvist kertoo Ekoroskin suosituksen olevan, että biojäte kerättäisiin paperipussiin.
Ekoroskille tulee päivittäin tuhansia biojätepusseja. Pia Grankvist kertoo Ekoroskin suosituksen olevan, että biojäte kerättäisiin paperipussiin. Kuva: Markku Jokela

Tapa käyttää muovipusseja biojätteelle johtuu vanhasta lajitteluohjeesta, joka ei ole enää käytössä.

– Meillä oli aikaisemmin ohjeena, että biojätteet lajitellaan mustaan muovipussiin, koska jätepussit eroteltiin toisistaan meillä värin perusteella optisessa laitoksessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nykyisin biojäte laitetaan omaan jäteastiaan, jolloin mustia muovipusseja ei enää tarvita.

– Siksi suosittelemme nykyään paperisia biojätepusseja. Paperipussi hajoaa eikä paperikuitu häiritse biokaasuprosessia.

Lue myös: Biojäte kuuluu aina paperipussiin, sillä muuten multaan voi päätyä muovia – Biopussiksi kelpaavat myös elintarvikkeiden pakkausmateriaalit, kuten jauhopussit

Paperipusseja saa ruokakaupoista ja käyttötavarakaupoista, jotka myyvät muutenkin jätepusseja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ekorosk ei jaa paperisia biojätepusseja, koska silloin meidän pitäisi nostaa asukkaiden taksaa, Grankvist sanoo.

Jos paperista jätepussia ei halua ostaa, biojätteen voi pakata sanomalehdestä taiteltuun paperipussiin tai jauhopussiin.

Biojätteelle voi käyttää mitä tahansa paperipussia, joka löytyy kotoa. Esimerkiksi paperisia elintarvikepakkauksia kuten jauhopusseja sekä muro- ja myslipusseja voi käyttää.

Muovipussi pystytään erottelemaan biokaasulaitoksella, mutta silti mikromuovia voi päätyä kompostimullan sekaan. Tämä on mahdollista myös biohajoavien muovipussien kohdalla.
Muovipussi pystytään erottelemaan biokaasulaitoksella, mutta silti mikromuovia voi päätyä kompostimullan sekaan. Tämä on mahdollista myös biohajoavien muovipussien kohdalla. Kuva: Markku Jokela

Paperipussin pohjalle pitää laittaa jotain kosteussuojaksi, jotta pussi kestää kauemmin.

– Itse käytän kananmunakennoa. Se on vain paperikuitua, joka ei häiritse prosessia. Olen myös kuullut, että käytetään appelsiinin kuoria, kaalin lehtiä tai kuivaa leipää, hän sanoo.

On myös tärkeää, että ilma pääsee kiertämään paperipussissa. Siksi paperipussi kannattaa säilyttää ilmavasti esimerkiksi roska-astiassa, joka on metalliverkosta, Grankvist neuvoo.

Biojätettä käsittelevässä Stormossenin biokaasulaitoksessa suositellaan myös paperipussin käyttämistä.

– Me suosittelemme käyttämään paperista biojätepussia siitä syystä, että voimme varmasti tietää, että paperipussi hajoaa täydellisesti meidän lopputuotteessa, eli kompostimullassa, sanoo Stormossenin ympäristökasvattajaSini Hemming.

Muovipussin käyttöä ei suositella ollenkaan.

– Vaikka käsittelyssä saamme suurimman osan poistettua, pieniä paloja mikromuovia saattaa joutua multaan ja näin maaperään. Tavallinen muovi maatuu erittäin hitaasti.

Biohajoavista muovipusseista on taas vaikea sanoa, ovatko ne Stormossenin olosuhteissa täysin biohajoavia. Ainakin aiemmin niistä on jäänyt mikromuovia, Hemming sanoo.

– Kun otamme mädätysjäämän reaktorista, siellä näkyy biohajoavia muovipussinpalasia, koska kolmen viikon mädätys ei ole riittänyt hajottamaan pussia.

Aikaisemmin biohajoavat pussit aiheuttivat ongelmaa takertuessaan laitoksen laitteistoon.

– Tänä päivänä, kun laitteistoa on vaihdettu, kyseistä ongelmaa ei enää ole, Hemming sanoo.

Lue myös: Jäteohjeet eivät menneet aivan perille – Biohajoavat jätepussit ovat edelleen riesana Ekoroskin alueella: "Klöntit tukkivat putket"

Fakta

Lajittele biojäte näin

Anna roskan jäähtyä ja kuivahtaa ennen pussiin laittamista.

Laita pussin pohjalle tyhjä munakenno imemään kosteutta.

Valuta nesteet viemäriin. Ruokaöljyn jäämät ja muut nestemäiset rasvat voit imeyttää talouspaperiin ja laittaa paperin biojätteeseen.

Säilytä biopussia ilmavasti esimerkiksi reiällisessä astiassa.

Tyhjennä biojäteroskis säännöllisesti.

Biojätteestä tehdään maanparannusainetta sekä biokaasua, jolla voidaan tuottaa sähköä ja lämpöä. Näin voidaan korvata mm. fossiilisia polttoaineita energian tuotannossa.

Lähde: Biojäte-info

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä