Kokkola-lehti

Palmusunnuntain murhasta kovat tuomiot

Kuva: PEKKA AHO

Kokkolan käräjäoikeus tuomitsi Kyösti Valdemar Långströmin elinkautiseen vankeuteen murhasta, laittomasta uhkauksesta, vaaran aiheuttamisesta sekä ampuma-aserikoksesta. Lånströmin avustajana toimineelle Pasi Petteri Pakkasvirralle luettiin 10 vuoden ehdoton vankeusrangaistus avunnannosta murhaan, vaaran aiheuttamisesta, rattijuopumuksesta ja muu muassa huumausaineen käyttörikoksesta. Hän lisäksi ajoi autoa ilman ajokorttia.

Miehet murhasivat Palmusunnuntaina 2.huhtikuuta Kokkolassa Tullikamarinkadulla ampumalla miehen liikkuvasta autosta. Ammuskelu tapahtui kaupunkikeskustassa kerrostalon pihapiirissä, jossa myös muita ihmisiä joutui vaaraan, mutta kukaan muu ei loukkaantunut.

Ampujana tuomittu Långström erehtyi kohteestaan, sillä hänen tarkoituksena oli murhata aiemmin uhkailemansa mies. Surmansa saanut mies sattui tulilinjalle. Mies ammuttiin noin viidentoista metrin päästä, liikkuvasta autosta. Ampumista lähietäisyydeltä todistivat 10- ja 12-vuotiaat tytöt.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ampumisesta epäillyt miehet otettiin kiinni vielä samana iltana Halsualta. Tuomiolla olleet miehet ovat syntyneet vuosina 1976 ja 1981. Surmansa sai 65-vuotias mies.

Pohjanmaan käräjäoikeuden tiistaina antama tuomio ei ole lainvoimainen eli tuomituilla on mahdollisuus valittaa tuomioistaa hovioikeuteen.

Molemmat tuomituista pidetään vangittuina. Syynä vangitsemiseen on rikoksen vakavuus.

Yle Kokkolan tietojen mukaan Kyösti Valdemar Långström on tuomittu aiemmin 258 rikoksesta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä