Kotimaa

Nokian kaupunki järjestää suruliputuksen kuolleena löytyneen alaikäisen pojan vuoksi

Poliisi kertoi tutkivansa kuolleena löydetyn teini-ikäisen pojan epäiltyä tappoa Nokialla. Kuva: Mari Heikura

Nokian kaupunki järjestää kaupungin yläkouluilla huomenna suruliputuksen kuolleena löytyneen alaikäisen pojan vuoksi.

Kaupunki myös kertoo nuorisopalvelujen toimivan viikonloppuna ja ensi viikolla tehostetusti. Myös kouluilta sekä sosiaali- ja kriisipäivystyksestä on saatavilla keskusteluapua.

Poliisi kertoi aiemmin tänään tutkivansa kuolleena löydetyn teini-ikäisen pojan epäiltyä tappoa Nokialla. Poliisin mukaan ruumiin löytöpaikalla tehtyjen havaintojen perusteella asiaa tutkitaan epäiltynä tappona. Poliisin mukaan tapauksen nimike voi kuitenkin vielä muuttua esimerkiksi kuolemansyyntutkinnaksi. Tuolloin asiaan ei epäiltäisi liittyvän rikosta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä