Pääkirjoitukset

Ruohikkopalo Vattajalla tiistaina. Kuva: Jukka Lehojärvi

Pääkirjoitus: Ruohikkopalovaroituksen aikaan ei pidä sytyttää nuotiotakaan — Metsä on kuitenkin keväisin huono leimahtamaan

Juuri nyt keskisessä Suomessa on voimassa ruohikkopalovaroitus. Tämän varoituksen tiedottamisesta vastaa Ilmatieteen laitos. Nyt eletään kasvukauden alkua, ja aivan kohta voidaan luopua myös ruohikkopalovaarasta, kun kostea uusi esiin puskeva nurmi vie vaaran mennessään. Ruohikkopalovaarasta varoitetaan keväisin lumen alta paljastuvan edellisen vuoden kuivan ruohon syttymisvaaran vuoksi.

Puusto ei ruohikkopalovaaran aikaan vielä herkästi syty. Kuiva, polttamista huutava ruohikko on myös monen kulottamista odottavan kotipyromaanin keväinen kohokohta. Kulottaa saa, mikäli voimassa ei ole ruohikkopalovaroitusta saatika metsäpalovaaraa.

Metsäpalovaroitus on sitten toista luokkaa ja se tunnetaan myös paremmin. Silloin avotulen tekeminen on ehdottoman kiellettyä, mutta poikkeuksen tekevät hormilliset ja katetut tulipaikat, siis esimerkiksi kodat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nykyisen lain mukaan hyvinvointialueen pelastusviranomainen voi kietää avotulen teon koko alueellaan tai rajatusti sekä määräajaksi.

Patria käytti puolustusvoimien aluetta Vattajalla ampumisiin tiistaina ja mitä todennäköisimmin ammunnoista johtuen maastossa syttyi myös tulipalo, joka kulotti lähes 7 hehtaarin alueen. Patrian viestintäpäällikön mukaan pelastusviranomainen olisi voinut ammunnat kieltää, vaan ei kieltänyt.

Patria on ilmoituksensa mukaan ampunut Vattajanniemellä jalkaväen aseilla ja sillä on oikeus käyttää ampuma-aluetta Metsähallituksen luvalla. Alue on Patrialle tärkeä asejärjestelmien testaamiseen ja joulukuussa 2022 Keskipohjanmaassa julkaistussa jutussa asejärjestelmien testauspäällikkö Vesa Toivonen piti aluetta yritykselle korvaamattomana, sopivan kokoisena. Riittävän laajana testaukseen, mutta riittävän pienenä valvontaan.

Vattajanniemi on sotatarvikeyritykselle tuttu paikka, ampumatiedotteiden mukaan Patria on käyttänyt Vattajaa ammunnoissaan vuoden 2022 aikana useita kertoja. Nyt perjantaihin saakka käynnissä olevat asejärjestelmätestit ovat ensimmäiset tänä vuonna.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ongelmalliseksi tiistaisen palon Vattajalla tekivät räjähteet maalialueella. Maastopaloa Lohtajalle sammuttamaan tulleen pelastuslaitoksen oli annettava ruohikon palaa maalialueella ja huolehdittava, ettei tuli levinnyt maalialueen ulkopuolelle. Ja hyvä niin, sillä kuulohavaintojen mukaan maalialueella olisi palon aikana räjähdellyt.

Keväisin ruohikkopalovaara kertoo siitä, että vaikka kuivunut ruoho on toki rutikuivaa, ei metsä keväisin leimahda ilmiliekkeihin. Tuoreessa muistissa on vuoden 2021 Kalajoen metsäpalo, jossa yhdessä lähihistoriamme suurimmista metsäpalossa tuhoutui 227 hehtaaria metsää.

Tuli on arvaamaton käsiteltävä ja tähän aikaan keväällä puolustusvoimien harjoitusalueen maastopaloa huomattavasti yleisempiä ovat kulottamisesta tai roskien poltosta liikkeelle lähteneet palot. Varsinkin tuulisella säällä mikä tahansa avotuli on valvottava, oli millainen varoitus hyvänsä. Ruohikkopalovaroitus on voimassa vielä viikonlopunkin yli, joten kulottaminen voi jäädä tänä vuonna haaveeksi.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä