Paikallisuutiset
Pääkirjoitus: Urheilu ja kulttuuri yhdistävät
Joskus kulttuuri ja urheilu pannaan vastakkain, aivan turhaan. Se näkyy rahanjaossa tai vaikkapa siinä, kuinka paljon sivuja käytetään urheiluun ja kulttuuriin sanomalehdessä. Mitäs jos ne eivät olisikaan vastapuolia vaan molemmat elämänalueet toimisivat yhdistäjinä vaikkapa sitten tällä alueella ja tässä maakunnassa.
Lauantaina vietettiin kulttuurisen Keski-Pohjanmaan urheilun juhlaaKeplin perinteisessä tilaisuudessa Kokkolassa. Sunnuntaina oli vuorossa kulttuuri, kun Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston vuosijuhla ja apurahojen jakotilaisuus pidettiin Kalajoella.
Urheilugaalassa jaettiin huomattava määrä palkintoja urheilijoille itselleen ja taustajoukoille. Erityisen hienolta tuntuukin, että Keski-Pohjanmaan liikunnassa ymmärretään urheilu laaja-alaisesti. Onnistuminen lähtee siitä, että päiväkodissa on edellytykset liikkua. Kysymys ei ole pelkästään ammattimaisesti harjoittelevien lahjakkaiden urheilijoiden onnistumisesta vaan monenlaisista urheilun ympärille rakennetuista asioista.
Lisäksi tarvitaan esikuvia. Maastohiihtäjä Joni Mäki palkittiin kolmannen kerran peräkkäin vuoden urheilijan tittelillä. Pohti SkiTeamin suoritukset ovat olleet hienoa seurattavaa. Mäki myös arvosti maakunnallista huomionosoitusta olemalla itse paikalla lauantain juhlassa.
Kulttuurissa Keski-Pohjanmaan rahaston apurahan sai tänä vuonna yhteensä 50 hakijaa, kun yhteissumma oli 460 000 euroa.
Keski-Pohjanmaan rahaston kulttuuripalkinto myönnettiin tällä kertaa Irene Välimäelle "ryijyjen lumosta, kädentaitojen ilosta". Kärkihankeapuraha myönnettiin Kaustisen Kansanmusiikki-Instituutille elävän perinnön maakunnan ja tutkimusverkoston kehittämiseen. Lista taiteen ja tieteen apurahan saajista kertoo siitä, kuinka valtavan laaja kirjo osaamista on tämän alueen pääomana.
Kulttuuri yhdistää ihmisiä, niin tekee myös urheilu. Tieteen, taiteen, kulttuurin, urheilun ja liikunnan arvostaminen kuuluu keskipohjalaisuuteen oli kysymys harrastajista tai ammattilaisista. Laaja kulttuurinen maakunta on sitä paitsi laajempi kuin hallinnollinen maakunta. Kulttuurirahasto ja Kepli ovat hyviä esimerkkejä hallinnollista maakuntaa laajemmasta toiminnasta, joka yhdistää alueen asukkaita.
Lue myös juttu Keskipohjalaisesta kunniagalleriasta.
Koko kunniagallerian löydät täältä.
Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla.