Paikallisuutiset

Pääsiäisen saldo: Soiten alueella todettiin kolme koronatartuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla 12 – tartuntojen määrä on noussut maltillisesti ja koko maassa sairaalahoitoa tarvitsevien määrä on laskenut

Soiten alueella on tähän mennessä todettu yhteensä 15 koronavirustartuntaa, määrä kasvoi pääsiäisen aikana kolmella.
Soiten alueella on tähän mennessä todettu yhteensä 15 koronavirustartuntaa, määrä kasvoi pääsiäisen aikana kolmella. Kuva: Jukka Lehojärvi

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymän alueella on todettu tähän mennessä yhteensä 15 laboratoriokokein varmistettua koronatartuntaan. Pääsiäisen aikana Soiten alueella todettiin kolme uutta koronavirustartuntaa, eilisestä määrä kasvoi yhdellä tartunnalla. Yksi koronapotilas on yhä sairaalahoidossa. Soiten kaikki tartuntaketjut on saatu selvitettyä ja mahdolliset altistuneet on jäljitetty.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksenTHL:n koronakartan perusteella Kokkolassa tartuntoja on tällä hetkellä viisi ja Vetelissä viisi. Myös Vaasan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Pietarsaaressa on viisi varmennettua koronavirustartuntaa. Oulun eteläisen alueen kuntia kartalta ei vielä löydy. Yksittäisten kuntien tietoja ei kerrota, jos koronatapausten määrä jää alle viiden.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella oli toisena pääsiäispäivänä tiedossa yhteensä 107 varmennettua koronavirustartuntaa. Tapausten määrä oli kasvanut vuorokaudessa kuudella ja koko pääsiäisen aikana 12:lla. Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli maanantaina hoidettavana kaikkiaan yhdeksän koronapotilasta, heistä neljä tehohoidossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koko maan tartuntatapausten määrä rikkoi kolmentuhannen tapauksen rajan toisena pääsiäispäivänä, maanantaina. Suomessa on nyt kaikkiaan 3 064 varmistettua tautitapausta. Vuorokauden aikana ilmeni 90 uutta tartuntaa.

Koronavirustartunnan takia sairaala- ja tehohoidossa olevien henkilöiden määrä on laskenut koko maassa. Kun vielä sunnuntaina 235 koronaviruspotilasta tarvitsi sairaalahoitoa, maanantaina määrä oli enää 230.

Suomessa koronaviruksen aiheuttamaan covid19-tautiin on koko epidemian kuluessa kuollut 59 ihmistä. THL:n mukaan kuolleiden mediaani-ikä on 81 vuotta ja kuolleista 70 prosenttia on miehiä.

Epidemia on ollut raju etenkin Helsingin ja Kuopion yliopistosairaaloiden erityisvastuualueilla, joissa on kuollut yhteensä 55 ihmistä. Kuopion erva-alueen kuolemia selittää epidemian leviäminen vanhusten hoivakotiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella yksi henkilö on kuollut tautiin koko epidemian aikana, Soiten alueella kukaan ei ole menehtynyt tautin.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä