Peltohiirien ryhmässä riittää vilinää ja vilskettä – Juttu ja kymmenet kuvat vievät sinut tutkimusmatkalle Kokkolan Ulkometsän päiväkodin lasten arkeen!

–  Täällä on paljon lapsia ja hyvin organisoitu toiminta on välttämätöntä, mutta hiljaisimmat lapset haluaisivat ehkä vain jutella aikuisen kanssa kaikessa rauhassa tai istua hetken vierekkäin. Pienryhmien ansiosta meillä on aikaa kohdata lapset kunnolla, Soile sanoo.

Päiväkodin tilat mahdollistavat hyvin pienryhmätoiminnan, ja ryhmät levittäytyvätkin kolmeen huoneeseen: ensimmäinen ryhmä jää leipomaan Johannan kanssa, toinen pelaa Afrikan tähteä sosionomiopiskelija Sonja Hedströmin kanssa ja viimeinen ryhmä keskittyy Soilen ohjaamana musiikkipiirustukseen.

Leipoessa pitää olla erityisen tarkkana siitä, että sormet eivät eksy nenään, suuhun eivätkä hiuksiin. Ensin pestään kädet ja sitten sidotaan esiliinat. Hiukset pysyvät kurissa myssyn alla.

– Me ollaan leipurin tyttäriä, jotka äitileipuri on synnyttänyt, Elli toteaa istuutuessaan pöydän ääreen.

Kananmunat ja sokeri laitetaan kulhoon, ja Venla tietää, että ilman vatkaamista mokkapaloja ei saada aikaan. Vaikka taikina voisi Manun mielestä olla hyvää sellaisenaan, kulhoon lisätään vielä kuivat aineet. Jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe kelpaavat, mutta maito ei, koska se on märkää.

Samaan aikaanAada Lehtimäki, Saana ja Leo pelaavat Sonjan kanssa Afrikan tähteä. Leo kertoo vieneensä pelin kaikki rahat. Saana maksaa satasen, kääntää pahvikiekon ja löytää smaragdin.

Musiikkipiirustuksessa ollaan rauhallisemmissa tunnelmissa. Ensin hengitellään matolla, ja vasta taikasiveltimen kosketuksen jälkeen on lupa lähteä piirtämään. Paperille saa taiteilla kaiken sen, minkä musiikki tuo mieleen.

Usein luullaan, että päiväkodissa lasten päivä on pelkkää leikkiä, ja henkilökunnan täytyy vain pitää heitä silmällä. Todellisuudessa päiväkodin toimintaa ohjaavat kuitenkin valtakunnallinen varhaiskasvatuslaki, uudistettu varhaiskasvatussuunnitelma, päiväkodin oma toimintasuunnitelma sekä jokaisen lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma.

Asiat tehdään lapsilähtöisesti, mutta henkilökunta pitää huolen siitä, että toiminnan avulla päästään sekä varhaiskasvatussuunnitelman että vanhempien asettamiin tavoitteisiin.

– Emme me hengaile täällä lasten kanssa kahdeksaa tuntia, vaan tuemme lasten kasvua ja kehitystä. Harjoitamme muun muassa sosiaalisia taitoja, kuulostelemme lasten rooleja leikeissä ja opettelemme piirtäessä pitämään kynää oikein kädessä, Soile kuvailee.

Musiikkipiirustus yhdistelee kärsivällisyyttä ja luovuutta, pelatessa oppii sosiaalisia taitoja ja leipoessa harjoitellaan vuorottelua, käytännön taitoja sekä esimerkiksi leivinpaperin nimi. Henkilökunta pitää joka hetki silmänsä ja korvansa auki.

– Kun lapsi opettelee leikkimisen taitoa, olemme läsnä emmekä tee aikuisten juttuja. Ja jos meille herää huoli jostakin asiasta, pyydämme apuun vielä varhaiskasvatuksen erityisopettajan.

Ennen vanhaan päiväkodin arki sujui pitkälti etukäteen mietityn viikko-ohjelman mukaan. Nykyään henkilökunta suunnittelee ohjelmarungon ja täydentää sitä lasten toiveiden ja sen hetken kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Muutamat asiat kuitenkin toistuvat säännöllisesti. Maanantaisin on retkipäivä ja torstaisin salipäivä. Ulos mennään joka päivä olipa sää millainen tahansa.

– Eilen oli jo ihanan keväistä. Lapset laittoivat kurahousut jalkaan ja saivat kaivettua hiekkaakin irti. Nyt siellä on vähän erilainen ilma, Johanna tuumaa katsoessaan ikkunasta.

Onneksi lapsilla on päiväkodissa kunnon vaatevalikoima: on villapukuja, välikerrastoja, kuravaatteita ja vaihtosukkia. Tänään pitää pukeutua lämpimästi.

– Pukeminen ei oikeastaan ole niin iso operaatio kuin voisi luulla. Lapset tarvitsevat apua oikeastaan vain hanskojen, lahkeiden ja vetoketjujen kanssa. Isot auttavat pieniä, ja lapset tietävät hyvin mikä vaate on heidän ja mikä kaverin.

Toimittaja sen sijaan häkeltyy täysin, kun Saana ilmestyy paikalle ja sanoo ”takki”. Pienen lapsen vetoketjun sulkeminen ei käy tottumattomalta kuin tanssi.

Kun kaikki ovat toppavaatteissaan, he siirtyvät jonoon ulko-ovelle. Ulos voi lähteä yhden varhaiskasvattajan kanssa vain kahdeksan lasta kerrallaan. Loput saavat odotellessaan tuomita toimittajan talvisaappaat, jotka eivät lasten mielestä sovellu ulkoiluun lainkaan niin hyvin kuin heidän kuomansa.

Ulkona tuuli tuivertaa edelleen. Jäisen liukumäen käyttäminen on kielletty, mutta pulkat, lapiot ja keinut riittävät hyvin.

– Minä leikin piilosta, mutta tykkään myös keinumisesta, koska siinä ei tarvitse kävellä. Oli aika kylmä, mutta piposta ei tullut yhtään märkä, Seela kertoo palattuaan sisälle ja toteaa pipon olevan lainassa isoveljeltä.

Sitten päästäänkin jo syömään. Ulkometsän päiväkodin ruoka tulee Torkinmäen koululta. Päiväkodin keittiössä tehdään salaatit ja keitetään perunat, pastat ja riisi.

– Tänään syödään lihapullia, perunoita ja porkkanaraastetta, Aada esittelee.

Samaan aikaan Seelan ja Topin ruokapöytäkeskusteluun ilmaantuu huolestunut sävy: kuvaaja on piipahtanut ulos ilman takkia ja pipoa. Lasten mielestä on onni, että hänellä on edes kengät jalassa.

Ruoan jälkeen moni aikuinen haluaisi ottaa päiväunet. Lapsilla on siihen mahdollisuus, mutta jostain syystä ajatus ei heitä miellytä.

– Eikä meillä olekaan mitään pakkonukutusta, vaan jokainen levähtää hetken. Lapset voivat vain pötköttää tai kuunnella tarinaa. Onhan se ymmärrettävää, että lapset eivät halua kivan leikkiajan kuluvan nukkumiseen, Soile sanoo.

– Minua ei nukuta yhtään, Sofia toteaa varmemmaksi vakuudeksi.

Lepohuone muuttaa hetkessä muotoaan, kun kaapeista käännetään esiin puiset kerrossängyt. Lapset vähentävät vaatteita ja hipsivät omiin sänkyihinsä unilelun tai kirjastoautosta lainatun kirjan kanssa. Juulin unilelun nimi on Isopupu, Venlan unilelu tunnetaan parhaiten Nasuna ja Topi on nimennyt unilelunsa Pasiksi.

Lapsia katsellessaan Soile ja Johanna herkistyvät muistelemaan päiväkodin alkuaikoja. Ulkometsän päiväkoti aloitti toimintansa elokuussa 2015. Mitään ei ollut valmiina, vaan henkilökunta sai luoda kaiken itse.

Jotkut lapset ovat olleet päiväkodissa alusta saakka. Esimerkiksi nyt nelivuotias Aada oli vuonna 2015 vain yhdeksän kuukauden ikäinen. Lapset ja heidän perheensä tulevat vuosien mittaan hyvin tutuiksi.

– Koloajatus on siinäkin mielessä ihana, että lapset siirtyvät pienten ryhmästä isojen ryhmään saman kolon sisällä. Sisarukset sijoitetaan aina samaan koloon: ensin jonkun lapsen vanhemmat odottavat vauvaa ja sitten vauvakin on jo täällä hoidossa, Johanna kertoo.

Peltohiirien ryhmässä on tällä hetkellä neljä- , viisi- ja kuusivuotiaita lapsia. Pian he siirtyvät esikouluun joko Halkokarille tai Rytimäelle.

– Luopuminen on aina haikeaa, mutta lainalapsista jää aivan ihania muistoja, Soile huokaa.

Päiväunien aikaan Kotihiirien varhaiskasvatuksen lastenhoitaja tulee lukemaan lapsille sadun, jotta Peltohiirien henkilökunta voi pitää tiimipalaverin. Tiimipalavereita pidetään kerran viikossa ja niiden lisäksi varhaiskasvatuksen opettajilla on viikoittain pedagoginen palaveri.

Tiimipalaverissa suunnitellaan tulevaa ja käydään läpi menneitä. Lisäksi tarkastellaan varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteiden toteutumista.

Tällä kertaa keskustelua käydään hiihtoloman työvuoroista sekä torstain juhlista: on tehtävä mehu, etsittävä lautaset, löydettävä diskopallo, puhallettava ilmapalloja ja luotava toimiva Spotify-lista.

– Manu haluaa varmasti kuulla Sata Salamaa ja Juuli Hevisauruksia, Johanna naurahtaa.

Palaverin lopuksi Soile jättää vielä uuden idean hautumaan: jotta lasten toiveita kuunneltaisiin entistä tarkemmin, pitäisi järjestää peukkuäänestys arjen asioista.

– Voisimme vaikka kysyä lapsilta, että haluavatko he enemmän vai vähemmän lepohuoneaikaa tai vapaata leikkiä. Tärkeintä on arvostaa ja kunnioittaa lapsia.

Kellon kääntyessä iltapäivän puolelle aurinko alkaa paistaa. Herättyään lapset ryhtyvät jälleen leikkimään.

Erin ja Taimi kaivavat Afrikan tähden esiin, ja Johanna letittää samalla tyttöjen hiukset. Legot ovat jälleen ahkerassa käytössä.

– Lapset saavat säilyttää rakennelmiaan omassa laatikossaan viikon ajan, ja maanantaisin on aina purkupäivä, jotta esimerkiksi renkaat ja ikkunat eivät olisi vain yhden lapsen käytössä, Johanna kertoo.

Oiva Tuikka rakentaa legoista autoa, jossa on jättimäinen tykki. Auto on vähän kuin panssarivaunu, mutta ei kuitenkaan. Samalla hän suunnittelee Topin kanssa kyläreissua.

Välipalaksi tarjoillaan mehukeittoa, leipää ja vihanneksia. Asier Ibenor nauraa tyttöjen jutuille ja lähtee sen jälkeen purkamaan virtaa jumppasaliin muutaman muun lapsen kanssa.

Leo, Saana ja Aada viimeistelevät mokkapalat suklaisella kuorrutuksella.

– Tällaisia myydään jääkiekkohallissa ja ne maksavat yhden sentin, Leo toteaa.

Ja mitäpä ei olisi päivä ilman pientä riitaa. Pojat rakentavat majaa, mutta kaikki eivät mahdu sisälle. Soile rauhoittaa tilanteen nopeasti. Vaikka henkilökunta heittäytyykin välillä mukaan lasten maailmaan, löytyy heiltä tarvittaessa auktoriteettia.

– Kaikki asiat on yhteisesti sovittu ja lapset tietävät, että kun aikuinen sanoo jotakin, asia on sitten niin, Soile sanoo.

Henkilökunta vetää yhtä köyttä, mutta myös yhteistyö vanhempien kanssa on tärkeää. Vanhemmille kerrotaan niin iloisista kuin ikävistäkin asioista. Lasta hakemaan tullut vanhempi saa aina tiivistyksen päivän touhuista.

Suurin osa lapsista haetaan kotiin kolmen ja neljän välillä. Niin käy myös tänään. Lähtiessään Venla halaa Saanaa lämpimästi.

– Lasta ei anneta kenen tahansa mukaan, vaan meillä pitää aina olla tieto siitä, kuka lapsen hakee. Jos vanhemmat eivät pääse, kansiosta löytyy tiedot varahakijoista, avustajaTiina Vauhkala kertoo.

Neljältä Soilen kanssa on lähdössä ulos vain kolme lasta, jotka vilkuttavat toimittajalle iloisesti.

– Tänne on ihana tulla töihin joka ikinen aamu. Kun itse antaa lapsille aikaansa, saa heiltä monin verroin iloa takaisin, Soile hymyilee.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä