Paikallisuutiset

Perinne elää – "Kokkolalainen räppi kuulostaa ihan kokkolalaiselta räpiltä"

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokkolassa on tehty räppiä nyt noin parinkymmenen vuoden ajan. Paikkakunnan ehkä jopa ensimmäinen räppääjä oliTomi Solonen, joka tunnetaan nykyään artistinimellä Solonen.

- Kun ite aloitin, niin Kokkolassa ei ollut muistaakseni kuin MC Ruoto. Pietarsaaressa taas oli siihen aikaan paljon räppäreitä, oli B24 ja Alamaa. Oli tosi rikas räppimeininki ja Suomen mittakaavalla ihan älytön määrä tekijöitä suhteessa kaupungin väkilukuun, Solonen muistelee.

Hän itse aloitti räppäämisen yläasteen ysiluokalla kuultuaan ensimmäisen kerran suomenkielistä räppiä. Jo sitä ennen hän oli kova räppifani, mutta kuunteli vain englanninkielistä materiaalia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

- Saman tien kun kuulin suomenkielistä räppiä, ajattelin että tämä on ihan törkeän siistiä, en ollut ajatellut, että tätä voisi tehdä Suomessakin. Samalla päätin, että tämä on se juttu mitä alan tekemään, annan kaikkeni ja tähtään ammattilaiseksi. Sukulaistädit kun aikoinaan kyselivät että mitä susta tulee isona, en osannut sanoa tokaluokalta ysille yhtään mitään, mutta kun sitten kuulin tuon ekan suomenkielisen räp-biisin olin että vau, nyt tiedän!

Aluksi Solosen räppiharrastus herätti muissa lähinnä epäilystä ja yleistä nihkeilyä, mutta räpin suomenmestaruuden voitto vuonna 2002 vaiensi epäilijät. Solonen asui Kokkolassa vuoteen 2007 - väliin tosin mahtui noin vuoden mittainen pätkä Pietarsaaressa - kunnes muutti Helsinkiin.

- Siihen aikaan räppi ei ollut niin isoa Suomessa, joten koin että täytyy asua Helsingissä ja verkostoitua, että saa uran itselleni.

Solonen kertoo säännöllisesti haaveilevansa paluusta syntymäkaupunkiin ja hän kokee itsensä edelleen kokkolalaiseksi. Työt pitävät miehen kuitenkin yhä Helsingissä. Omnista ratkaisuistaan huolimatta Solonen kuitenkin katsoo, että asuinpaikka kaukana pääkaupunkiseudustakaan ei ole kuitenkaan este räppiuran rakentamiselle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

- Minusta sillä ei ole mitään väliä, mistä sä oot, kun olet vain tarpeeksi hyvä, silloin huomataan väkisinkin. Helsingissä on toki se etu, että pääsee helpommin näkyville ja on helpompi tavoittaa ihmisiä, hän toteaa.

Räppi on ollut Solosen täysipäiväinen työ nyt kymmenkunta vuotta. Päivät täyttyvät työn puolesta musiikista siinä määrin, että Solonen seuraa sanojensa mukaan räppiä nykyään varsin vähän. Kokkolan skene on silti edelleen seurannassa.

- Kyllähän kokkolalainen räppi kuulostaa ihan kokkolalaiselta räpiltä. Se ei ole mun mielestä niinkään se saundi, vaan ajatusmaailma, atmosfääri. En tiedä miten jossain joensuussa esimerkiksi kuunnellaan, mutta tuntuu että joku puhuu mulle tuttuja asioita, kun kuuntelen kokkolalaista räppiä.

Kuuntele tästä SolosenMe ollaan KPV.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Eräs Kokkolan räppiskenen aktiiveista ja yksi paikkakunnan harvoista - ellei jopa ainoa - täysipäiväisesti räppäämiseen tätä nykyä keskittyvä henkilö on taiteilijanimellä Mc Kajo tunnettuKalle Niskanen, joka muutti Kokkolaan reilu vuosi sitten. Hänelle uusi kotikaupunki on ollut mieleinen, eikä hän koe Kokkolassa asumisen haitanneen räppiuraansakaan.

- Mikäs tässä ollessa, ihan mukavaa on ja olen tykännyt. Tämä on vähän rauhallisempi paikka, ja olen pystynyt keskittymään luovien asioiden tekemiseen, puskemaan omaa räppiuraa eteenpäin ja kirjoitellut biisejä. Täällä on ollut paljon tilaa, aikaa ja inspiraatiota tehdä räppijuttuja, mikä on siistiä, Niskanen tuumii.

Solosen tavoin friistailiin eli improvisaationa esitettävään räppiin paneutunut MC Kajo on aktiivinen räppitoimija uudessa kotikaupungissaankin. Hän on muun muassa perustanut ravintola Killassa toimivan Kokkola friistailaa -klubin. Parin kuukauden välein kokoontuva, vastikään vuoden täyttänyt klubi kerää alan harrastajia yhteen ja tarjoaa halukkaille avoimen lavan riimittelytaitojen kokeilemiseen.

Klubi on osoittautunut merkittäväksi paikkakunnan räppipäitä yhdistäväksi tekijäksi. Esimerkiksi viime vuonna julkaistu, kaupunginjohtajaa myöten kehuja kerännytKokkola-biisi olisi jäänyt syntymättä ilman klubin tuomia yhteyksiä. MC Kajo teki biisin yhdessä kokkolalaisten räppäreiden Tonnikeijun ja Roihun sekä niin ikään paikallisen tuottajan Dj Huuaarjuun kanssa.

- Erityisen ilahduttavaa on ollut huomata se, että tällaisessa pienessä kaupungissa tekijät ovat löytäneet toisiaan klubin kautta. On esimerkiksi räppäreitä, ketkä ei ole tienneet toisistaan etukäteen ja jotka ovat päätyneet tekemään yhdessä kovia juttuja.

Niskasen mielestä Kokkolassakin on hyvin alan tekijöitä paikkakunnan kokoon nähden, mutta entisen asuinkaupungin Turun räppielämä klubeineen ja keikkoineen on jäänyt mieleen aktiivisempana.

- Onhan se ihan erilaista, live- ja klubikulttuuri on siellä paljon elävämpää. Sikäli toivoisin tännekin enemmän säännöllisiä räppitapahtumia ja muitakin klubeja kuin tämän omani. Sellainen olisi ihan tervetullutta ja miksei ihan mahdollistakin, jonkun pitää vain tehdä se, hän tuumailee.

Toki Kokkolan räppiskeneen kuuluu paljon muutakin kuin friistailaavia ammattilaisia. Yksi räppiharrastajista on 21-vuotiasMatias Meriläinen, joka tekee räppiä ja osin muutakin musiikkia artistinimenMutku alla. Meriläinen tekee räppiä pitkälti yksikseen makuuhuoneen nurkkaan pystyttämässään kotistudiossa.

- Kun itselläni on aika tarkka visio siitä, mitä haluan tehdä, on siihen aika hankala ottaa muita ihmisiä mukaan, Meriläinen toteaa.

Mutkun kappaleita voi kuulla muun muassa Soundcloudin ja Spotifyn kautta. Räppityyliään Meriläinen kuvailee kokeelliseksi.

- En tahdo pysyä missään muotissa ikinä. Jos jotain genremääritelmiä haluaa miettiä, niin lo-fi hiphopin ja träpin yhdistelmää. Mutta olen aina ajatellut, että tämä on enemmänkin musiikin tekemistä, räppi vain tuntuu kotoisimmalta vaihtoehdolta, mutta kaikenlaista tulee tehtyä.

Lyriikoiden ja itse räppäyksen lisäksi hän tekee kappaleisiinsa itse myös taustat ja miksaa ja masteroi valmiit tuotokset. MC Kajon Kokkola friistailaa -klubi on Meriläiselle tuttu, mutta Meriläinen toteaa yksinäisen työskentelyn sopivan hänelle paremmin.

- Ennemmin istun himassa ja vääntelen kiipparia. Kerran kävin open micissä, mutta se puoli ei ole hirveän oma juttu, hän toteaa.

- Mutta tosi mahtava juttuhan tuo Kajon klubi kuitenkin on. Mitä tiedän siitä niitten piiristä, se on ollut tosi yhdistävä tekijä, ja siellä on tosi monta tyyppiä kaverimeinigillä tekemisissä, Meriläinen lisää.

Vaikka Meriläinen ei satunnaisia kavereidensa kanssa yhdessä tekemiä biisejä lukuunottamatta teekään räppiä porukalla, on Kokkolan räppiskene tullut tutuksi muiden artistien tuotantoa kuuntelemalla.

- Kyllähän niitä tulee kuunneltua puhtaasta mielenkiinnosta ja lajin kilpailuhenkisyydestäkin, kuunnella millaisia taustoja on ja muuta. Kyllä ite sanoisin, että tuolla on tosi monta osaavaa tekijää, Mutku summaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä