Mielipiteet
Peruskoulun opettajan mielipidekirjoitus: Sote-alan ongelmat uuvuttavat myös opettajan, kun apua tarvitsevia perheitä roikutetaan jonoissa
Työskentelen opetusalalla ja olen nähnyt peruskoulun kehityskaaren 1990-luvun puolivälistä tähän päivään. Sosiaali- ja terveystyön ongelmat heijastuvat voimakkaasti koululaitoksen toimintaan. Opettajien uupuminen johtuu osittain siitä, että sosiaalityö ja terveydenhuolto eivät pysty ottamaan koppia oppilaiden ja perheiden ongelmista. Oppilaita ja perheitä roikutetaan erilaisissa jonoissa, kunnes tilanteet saattavat muuttua todella vaikeiksi.
Sosiaalipuolella työntekijät saattavat vaihtua todella usein, niin että ihmiset väsyvät selittämään asioitaan yhä uudelleen ja uudelleen uusille työntekijöille. On myös käynyt niin, että työkohdetta vaihtanut tai virkavapaalle jäänyt tai muista syistä yhteistyöstä pois siirtynyt sosiaalipuolen työntekijä on vienyt mukanaan lupauksensa, ja todella moni nuorille ja perheille luvattu asia jää vain ilmaan roikkumaan.
Tämä uuvuttaa varmasti kaikkia osapuolia eikä herätä luottamusta. Tarkoituksenani ei ole syyttää sosiaalityön tekijöitä, vaan kertoa miten yhden organisaation ongelmat heijastuvat toisen organisaation arkeen.
Myös terveydenhuolto ontuu. Sairaalakoulujen resurssit eivät riitä. Todella huonokuntoiset nuoret linnoittautuvat kotiin, ja jos vanhemmat eivät onnistu saamaan nuorta kouluun, ei näytä olevan oikein kenenkään asia perhettä siinä oikeasti auttaa.
Jokaisen yhteiskunnan kallisarvoisin aarre löytyy päiväkodeista, kouluista ja oppilaitoksista.
Näkisin, että etsivän nuorisotyön laajentaminen koskemaan myös oppivelvollisuusikäisiä olisi yksi ratkaisu tähän koulupudokasongelmaan. Heillä olisi jo toimiva organisaatio, testatut toimintatavat ja kokemusta. Moni pitkä, vaikea ja kallis hoitoprosessi voitaisiin ehkäistä sillä, että kotiin jäävä nuori saisi jo alkuvaiheessa tuen luokseen.
Samoin matalan kynnyksen keskusteluapua tarvittaisiin kouluihin paljon. Psyykkarien palkkaaminen on ollut hyvä asia ja auttanut osaltaan kouluja, mutta heilläkin on laaja toimintakenttä ja varsin rajallisesti aikaa yhtä koulua kohti. Kuraattorit, terveydenhoitajat ja koulupsykologit tekevät tärkeää työtä, mutta oletan että terveydenhuollon ja sosiaalipuolen erinäiset resurssi- ja organisaatio-ongelmat vaikuttavat myös heidän toimintaansa. Suomeksi sanottuna, he tunnistavat ongelman, mutta eivät pysty ohjaamaan eteenpäin tarpeeksi nopeasti — jonot eivät vedä.
Jokaisen yhteiskunnan kallisarvoisin aarre löytyy päiväkodeista, kouluista ja oppilaitoksista. Siihen kannattaa sijoittaa, ja organisaatiomuutoksia suunnitellessa ehdottomasti kuulla herkällä korvalla työntekijöitä.
Peruskoulun opettaja
Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.
Mistä kahvipöydissä juuri nyt puhutaan?
